Esittelyssä Norwegian Bliss, kokemuksia NCL:n uusimmasta laivasta

*Pressimatka. Olin risteilyllä Norwegian Cruise Linen kutsumana*

Kaunis, isojen ikkunoiden ja upeiden merinäkymien laiva. Niillä sanoilla muun muassa kuvailisin Norwegian Cruise Linen uusinta tulokasta, huhtikuussa valmistunutta Norwegian Blissiä. Pääsin yhdessä Vaihda Vapaalle -blogin Elinan ja monessa mukana olevan journalisti Kallen kanssa tutustumaan laivaan tuoreeltaan, kun seilasimme Norwegian Cruise Linen kutsumina ensimmäisten matkustajien joukossa Saksan Bremerhavenista Englannin Southamptoniin. Sää lähdön hetkellä oli mitä mainioin ja vajaat kaksi vuorokautta hujahti liiankin  nopeasti. Paljon jäi näkemättä ja kokematta, ja sekös minua niin harmittaa.

Ai että. Ajattele itsesi istumaan näillä penkeillä ihailemassa lempijuoma kourassa auringonlaskua Karibianmerellä tai maisemia Alaskassa. Norwegian Cruise Linen Breakaway ja Breakaway Plus -luokan laivojen erikoisuus on alusta osittain kiertävä Waterfront, josta löytyy mm. ulkoilmaravintoloita ja muutama baari.

Hyttejä joka makuun

Norwegian Bliss kuuluu Breakaway Plus -luokkaan minulle tutun Norwegian Escapen ja Aasiassa seilaavaan Norwegian Joy:n tavoin. Pituutta laivalla on komiat 333 metriä, leveyttä n. 41 metriä ja tonneja 167.800. Kansia aluksella on 20, joten alimman ja ylimmän kannen välille mahtuu kaikenlaista kivaa sekä hyttejä yhden hengen studiohyteistä komeisiin, kokonaispinta-alaltaan 135 m²:n The Haven Deluxe Owner’s Suiteihin. Minulle sattui pressimatkalla Connecting Balcony -hytti suoraan aluksen olutravintolan yläpuolelta, ja teen hytistä esittelyn/arvostelun myöhemmin.

Tuossapa se, minun hyttini. Connecting Balcony on oikein oiva hytti silloin, kun ollaan perheen tai ystävien kanssa liikkeellä. Yhteen hyttiin mahtuu 2 – 4 henkilöä, joten välioven avulla kaksi hyttiä yhdistettynä ”saman katon alle” mahtuu isompikin seurue.

Yllä oikein mukavan kokoinen Family Oceanview with Large Picture Window -hytti aluksen keulassa. Näkymät tosiaan on suoraan eteen ja kokoakin hytillä on, mutta pieni haitta hytistä löytyy. Pimeään aikaan ikkunaverhot on pidettävä kiinni, sillä hytistä kantautuva valo saattaa häiritä komentosillalla työskenteleviä.

Aluksen kyljen puolelle sijoitettu Family Oceanview with Large Picture Window -hytti on pienempi, mutta voittaa kokonsa puolesta ruotsinlaivojen useimmat perhehytit.

Yksinmatkustajien Studio-hytti on samaa kokoa kuin Viking Linen laivoilla olevat sisä- ja ulkohytit sillä erotuksella, että Studio-hytistä löytyy vain yksi 120 cm leveä sänky. Sängyn vieressä oleva, televisiolta näyttävä ruutu on virtuaali-ikkuna ja varsinainen televisio löytyy toiselta seinältä. Osa Studio-hyteistä on yhdisteltävissä toiseen studio-hyttiin, mikä onkin oiva ratkaisu vaikkapa yksityisyyttä kaipaaville kaveruksille.

Luksusta ja rauhaa kaipaavalle The Haven

Norwegian Bliss on iso laiva ja väkeä saattaa olla paljonkin tietyissä paikoissa, kuten ravintoloissa tai uima-allaskannella. Omaa rauhaa ja henkilökohtaista palvelua kaipaavat nauttivatkin varmasti Norwegian Cruise Linen spessusta sviittiluokasta The Havenista. The Haven on oma alueensa aluksen keulassa, josta sviittimatkustajille löytyy mm. conciergen palvelut, oma uima-allaskansi, lounge ja ravintola. Ei passaa tietystikään unohtaa omaa butleria, joka on kiva lisä sviittimatkustamiseen. Olen päässyt matkustamaan tuossa sviittiluokassa kahdesti ja viimeisimmän kerran Norwegian Epicillä lokakuussa 2017. Esittely sviittimatkustamisesta täällä.

Kuvassa oleva The Haven Courtyard Penthouse sopii liikuntaesteisille.

The Havenissa matkustajat pääsevät nauttimaan keulan suuntaan avautuvista maisemista kaksikerroksisessa The Haven Observation Loungessa.

Sviittimatkustajien oma uima-allasalue, The Haven Courtyard. Norwegian Bliss seilaa kesäkaudella Alaskassa, minkä takia kolmikerroksisen uima-allasalueen yllä on liikuteltava lasikatto. Ulkoilmasta pääsee nauttimaan kannella 19 sijaitsevalla sviittimatkustajien omalla aurinkokannella.

Juu, eikä ruokaravintolaankaan ole pitkä matka. The Haven Restaurantissa on mahdollisuus nauttia aamupalaa, lounasta tai illallista, eikä mitään pöytövarauksia illallakaan tarvita.

Ravintolat

Nyt täytyy myöntää ihan suoraan, että vaikka NCL mainostaa laivalla olevan 27 erilaista ravintolaa/ruokailumahdollisuutta en tuota määrää ihan saanut laskettua, vaikka kuinka katselin aluksen esittelyvihkosta ja risteilyohjelmaa. Siitäkin huolimatta laivalla on niin paljon ruokailumahdollisuuksia, että kaikkien käyminen viikossa läpi on melkoinen suoritus.

Aluksen maksuttomat ravintolat

Risteilyn hintaan kuuluvia maksuttomia ravintoloita on ihan mukavasti. Varsinaisia pääruokaravintoloita (MDR) on kolme. Iso The Manhattan Room sekä pienemmät Savor ja Taste. Aluksen buffet Garden Café pistää kävelemään oikein kunnolla, sillä isossa ravintolassa on paljon maisteltavaa. Keulassa sijaitsevasta buffetista on kaiken kukkuraksi mahtavat näkymät ulos, joten silmänruokaa on tarjolla siinä samassa varsinkin Alaskan reitillä.

Mutkatonta ruokaa, kuten burgereita ja fajitaksia on tarjolla The Local -pubissa, joka on auki 24/7. Mikäs sen mahtavampaa kuin käydä nauttimassa siellä pikkuinen ”snägäri-annos” bileillan jälkeen, sillä NCL:n laivoilla löytyy tosiaankin ohjelmaa yömyöhään sekä aamun aikaisimmille tunneille. Väsähtäneimmät tai muuten vaan hytissä oleskelusta pitävät voivat tilata hyttiin ruokaa, joskin tiettyinä aikoina tilaukset maksavat pienen summan. Studio -hyttiluokassa matkustaville löytyy oma lounge maksuttoman pikkupurtavan kera, kuten myös The Haven -sviittiluokassa matkustaville, joille on loungen lisäksi myös oma maksuton ruokaravintola.

Maksulliset ravintolat

Nyt päästiin asiaan. Pihvin ystäville Cagney’s Steakhouse, italialaisen ruoan ystäväville La Cucina Italian Restaurant ja ranskalaisen ruoan faneille puolestaan Le Bistro French House. Burgereita ja coctaileja suosivat suuntaavat  Jimmy Buffett’s Margaritaville at Sea ulkoilmaravintolaan, kun taas meksikolaista suosivat Los Lobos -ravintolaan, joka on tullut Blissillä brasilialaisen Moderno Churrascarian tilalle.

Eikä siinä vielä kaikki, todellakaan. Merenelävien ystäville on Ocean Blu, japanilaisen hibachi-tyylin show’sta voi nauttia Teppanyakissa ja kunnon tiriseviin BBQ-ruokiin pääsee tutustumaan Q-ravintolassa. Food Republicissa yhdistyy maut ympäri maailmaa ja pikkueväksen ja makean ystäville löytyy taas jotain ympäri laivaa. Coco’s tarjoaa mm. kreppejä ja konvehteja, Dolce Gelato suussa maistuvia jäätelöitä, The Bake Shop erilaisia leivoksia, The District Brewhouse jonkin sortin kyytipoikaa oluen kanssa sekä viinibaari The Cellar’s pieniä maistiaisia vieressä sijaitsevasta italialaisesta La Cuccinasta. Palan painikkeeksi kenties jotain juotavaa tai pikkuherkkuja aidosta ja oikeasta Starbucks -kahvilasta, kelpaisiko?

Meren antimia tarjoava Ocean Blu.

Oliko haaveissa hankkia itselle maksullinen Vibe Beach Club -passi rauhalliselle adults only -aurinkokannelle, josta kuvia alla? Nou hätä, ruokaa sieltäkin löytyy.

Vibe Beach Clubin viikkohinta on tällä hetkellä 99 USD, mutta sisäänpääsy on mahdollista ostaa päivän ajaksi 25 dollarilla. Alue on kuitenkin pieni ja hyvin suosittu, joten yleensä sinne ostetaan sisäänpääsy koko viikoksi, eikä päiväasiakkaille jää alueelta paikan paikkaa. Suosionsa takia terminaalilla on oltava ekojen joukossa, sillä passia Vibe Beach Clubille ei voi ostaa netistä ennen matkaa.

Baarit

Että nuin. Nyt on syöty itsemme ähkyksi, joten kait sitä tarttis jotain kivaa ja maksutonta juomaa siihen kaupan päälle, kiitos NCL:n Premiun all inclusiven. Tästä postauksesta tulisi järkyttävän pitkä, joten totean vain sen tosiasian, että baareista ei ole laivalla pulaa. Coctail auringonlaskua ihaillen lämpimänä iltana laivan kävelykannella, Waterfrontilla? Kahvit vilpoisana aamuna keulassa sijaitsevassa Observation Loungessa? Virkistävä Mojito uima-altaan äärellä tai miellyttävä viini/viski/olut omassa baarissaan? Kaikkea kaikille, todellakin.

Sugarcane Mojito Bar on pikkuisen vaarallinen paikka. Syntisen hyvät mojitot vievät kielen mennessään ja jännästi sitä tekee mieli maistella drinkkilistan drinkkejä. Kyllähän sen nyt tietää. Monta hyvää juomaa ja aamulla saattaa otsaa hieman jomottaa. Olkeehan varovaisia. 

Cellars Wine Bar viinien ystäville. Cellars Wine Bar on se paikka, josta tuli mieheni ja minun lempipaikka Norwegian Escapella. Harmi vaan, etten ehtinyt täällä(kään) käymään Blissillä ollessani. 

A-List Bar sijaitsee kahden maksullisen ruokaravintolan, Los Lobosin ja Gagney’s Steakhousen välissä. Siinä on mukava nauttia yksi aperitiivi tai istahtaa pidemmäksikin aikaa turinoimaan baarimikon kanssa.

Muut tekemiset

Juu, hiki tuleepi. Risteilyohjelmaan kuluu mustetta ja sitä kannattaa tosiaankin lukea pieteetillä, jos haluaa saada kaiken irti. Samasta risteilyohjelmasta näkee myös ruokaravintoloiden aukioloajat ja se jos mikä, on laivalla tärkeää.

Bingojen, luentojen, tapahtumien ja erilaisten musiikkituokioiden lisäksi tarjolla on yhtä sun toista tekemistä. Mm. lasersotakenttä, maailman suurin merellä oleva kartingrata, keilarata ja hurjien vesiliukumäkien uima-allaskansi pitää kiireisinä. Musikaalien ystäville on tällä hetkellä tarjolla Brodway-musikaali Jersey Boys sekä kuumien rytmien ¡HAVANA!. Stand-up komiikasta voi nauttia Social Comedy & Night Clubissa ja Beatles -hittien ystävät suunistavat Cavern Clubiin. Sen vaan sanon, että musiikin ystävät pitävät NCL:n laivoista varmasti, sillä musiikkitarjontaa erityisesti isoilla laivoilla valtavasti.

Pelkäätkö melua? Nou hätä, nämä autot kulkevat sähköllä. Melua ei synny niin paljoa ja luontokin kiittää.

Mikäli uima-allaskannen väenpaljous alkaa ahdistamaan, voi väkimassoja yrittää paeta kannella 19 olevalle pienelle yleiselle aurinkokannelle. Sieltä löytyy poreallas, aurinkopetejä ja baari (ihan mukavan läheltä.)

No, mitäs mieltä olin laivasta?

NCL:n laivoilla olen seilannut nyt 9 kertaa ja laivoina on ollut seuraavat:

Norwegian Gem (2.394 matkustajaa)
Norwegian Jewel (2.376 matkustajaa)
Norwegian Epic (4.100 matkustajaa)
Norwegian Breakaway (3.963 matkustajaa)
Norwegian Getaway  (3.963 matkustajaa)
Norwegian Escape (4.266 matkustajaa)
Norwegian Bliss (4.004 matkustajaa)

Myönnän ihan suoraan, että isommilla laivoilla on haasteena isot matkustajamassat, joista koin kärsiväni kaikkein eniten Norwegian Escapella. Fiilikset sitä The aurinkopetiä hakiessa oli vähemmän korkealla ja buffetissa vapaata pöytää metsästäessä meinasi otsasuonta alkaa tykyttämään väenpaljouden ja hälinän takia.

Norwegian Escapella oli alettu jo ottamaan ilo irti niistä lisätiloista, mitä pienemmillä sisaruksilla Breakawayllä ja Getawayllä ei ollut. Norwegian Bliss räjäytti kuitenkin potin kotiin, sillä laivalle oli tuotu uutta ja kivaa Escapeen nähden. Täydet pisteet annoin nimenomaan keulaan rakennetulle Observation Lougelle, jossa voi nauttia rauhassa upeista näkymistä. The Haven ja sen lounge on pistetty täysin uusiksi ja saa täydet pisteet siinä samassa. Kolmelta muulta laivalta tuttu Ropes Course on historiaa ja sen tilalle tullut karting rata on tervetullut uutuus, eikä myöskään lasersotapelin tuominen yläkannelle haitannut minua todellakaan. Viinibaarin sijaintia oli järkeistetty ja kaikkinensa Bliss oli paranneltu versio Norwegian Escapesta ja nousi kaikista NCL:n laivoista kirkkaimmalle sijalle.

Voisinko mennä uudestaan? Kyllä, mutta tietyllä asenteella. Isoilla laivoilla on paljon matkustajia ja se näkyy varmasti ajoittaisena väenpaljoutena. Oikealla aikataulusuunnittelulla sekin tosin hoituu, tai varaamalla upea The Haven -sviitti.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Comments

3 vastausta artikkeliin “Esittelyssä Norwegian Bliss, kokemuksia NCL:n uusimmasta laivasta”

  1. […] Norwegian Cruise Linella on tällä hetkellä 16 alusta aina ”pienistä” 2.000 matkustajan aluksista suuriin, yli 4.000 matkustajan risteilijöihin. Lisää on suunnitteilla, eikä varustamolla ole tarkoitusta luopua vanhemmista laivoistaan vaan kasvattaa reittiverkostoaan markkinoilla. Tällä hetkellä yksi aluksista, Norwegian Joy, onkin keskittynyt ainoastaan Aasian liikenteeseen ja otettu hyvin vastaan siellä. Viimeisin tulokas NCL:n perheeseen on huhtikuussa 2018 valmistunut Norwegian Bliss, jolla minäkin pääsin risteilemään muutama päivä sitten. Bliss suuntaa kesäkaudeksi Alaskaan ja onkin omiaan kyseiselle reitille upean näköalaloungen myötä. Kokemuksia Norwegian Bliss -aluksesta voit lukea täältä. […]

  2. Seija avatar
    Seija

    Jos ympäristöarvot ja ilmastonmuutos eivät mitään paina niin miksipä ei.

    Artikkelissa on kuitenkin selkeä virhe kuvatekstissä: ”… nämä autot kulkevat sähköllä. Melua ei synny niin paljoa ja luontokin kiittää.”

    Luonto ei todellakaan kiitä! Sähköautojen lataukseen käytettävä sähköenergia tehdään laivan diesel-voimalaitoksessa, jonka hyötysuhde ei ole kaksinen ja päästöt ovat mittavat. Lue tarkemmin Forbesin artikkelista, linkki alla.

    https://www.forbes.com/sites/jamesellsmoor/2019/04/26/cruise-ship-pollution-is-causing-serious-health-and-environmental-problems/#61d8e21437db
    … a single cruise ship can emit as much pollution as 700 trucks and as much particulate matter as a million cars.

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kyllä, tiedän, että risteilyalukset saastuttavat siinä missä lentokoneetkin ja minä myönnän rehellisesti ihan suoraan käyväni noilla risteilyaluksilla 1-2 kertaa vuodessa. Siellä maailman merillä ne laivat seilaavat ilman minuakin, kuten koneet lentelevät ilmassa ilman minua tuoden ihmisten lisäksi mukanaan rahtia juuri nytkin.

      Ja tuo sähköautojuttu. Samalla tavalla ne laivan diesel-voimalaitokset jauhavat siellä, että porukka saa ruokaa ja palvelu pelaa. Parempi niiden autojen siellä yläkannella on kulkea sähköllä sen sijaan, että tupruttaisivat laivan savupiipun lisäksi omista pakoputkistaan tavallisista autoista lähteviä päästöjä. Siinä mielessä on ihan hyvä sanoa, että luonto kiittää. Sen minkä voi.

      Tämä ilmastoahdistuskeskustelu tuntuu olevan hyvin hämillistä välillä, mutta täytyypi heittää pallo sinne suuntaan. Katsopa ympärillesi siellä kotona, koneen/läppärin/kännyn ääressä. Mites veikkaat olevan ruokasi ja tavarasi Suomeen tuotu? Kävellen, polkupyörällä?

      Jos kaikki luopuisivat tuotteistaan, huonekaluistaan, vaatteistaan ja siitä ruuasta, joka on jollain laivalla, lentokoneella tai saastuttavalla rekalla tuotu, tai saastuttavassa tehtaassa tehty, olisi elämä melkoisen hankalaa. Me kaikki, sinä myös, olemme ilmastopaholaisia, kun tuemme ostoskäyttäytymisellä juuri noita ilmastoahdistusta aiheuttavia kulkuvälineitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *