Karibian-risteilyistä: Sviitti vs. perushytti, budjetista asiaa

Aah, sweet suite life, tapa matkustaa jollaista ei osaa kaivata ellei sitä ole päässyt jo kertaalleen maistamaan. Matkustitpa missä hyttiluokassa tahansa, hyttisi siivotaan ihan yhtä useasti kuin sviitissä ja samalla tavalla sinua palvellaan laivalla monessa paikassa kuin sviittimatkustajiakin. Miksi kummassa kannattaisi siis maksaa tuplasti tai triplasti, ehkä enemmänkin matkastasi kun samalla laivalla ollaan ja samaan paikkaan seilataan?

Me olemme seilanneet useamman kerran Karibian-risteilijöillä eri kohteissa, kahdella eri yhtiöllä. Hytteinä meillä on ollut aina vähintään parvekehytti, mutta pari kertaa olemme päätyneet valitsemaan sviitin kun vastaan on tullut houkutteleva tarjous. Alennukset saattavat olla todella mukaviakin, kun vain jaksaa seurata hintoja ja huomioida kaupanpäälliset. Alennustenkin kanssa hytille tulee toki hintaa, joten miksi kummassa me olemme päätyneet ajoittain varaamaan sviitin ja miksi me haluamme vielä uudestaankin matkustaa ko. hyttiluokassa? Mitä ihmeellistä siinä nyt voi olla?

Emme ehkä olisi saaneet kipinää sviittimatkustamiseen, ellei meitä olisi hemmoteltu VIP-palvelulla kun matkustimme ensimmäisen kerran Norwegian Cruise Linesin aluksella Bermudalle. NCL yllätti meidät ensikertalaiset sviittimatkustajien puolikkaalla palvelupaketilla, ja olihan se aikamoinen juttu tavalliselle matkustajalle. Viikon ajan söimme sviittimatkustajille tarkoitetussa ravintolassa, nautimme pienoisista päivittäin tuoduista herkuista, concierge hoiti ravintolavarauksemme ja tarjosipa laivayhtiö myös yhden illallisen ruokajuomineen maksullisessa ravintolassa. Palvelupakettiimme ei kuulunut kuitenkaan sisäänpääsyä The Haveniin, mutta pääsimme tutustumaan paikkaan kapteenin coctail-kutsuilla. Hiemanhan tuo sviittielämä alkoi kiinnostaa, ja päädyimmekin miehen kanssa varaamaan keulasviitin Bahaman risteilyllemme. Keulasviittimme ei kuulunut sisäänpääsyä The Havenin puolelle, mutta sviittiin kuuluva butler piti huolen siitä ettemme osanneet kaivata The Havenia suurella parvekkeellamme makoillessa.

Ihastuimme eräänä iltana butlerin tuomiin herkkuihin joten soitimme butlerille toisena iltana ja pyysimme tuomaan samoja herkkuja. Pian hän koputtikin oveen ja toi niitä tilaamamme viinin kaveriksi. Tämä kuva on otettu juuri hieman ennen lähtöä Bahaman Nassausta. Mikäs siinä oli nauttia hyviä eväksiä ja kuohuviiniä lähdön hetkellä. Isolla parvekkeella vietimme aikaa hyvin paljon, kaksi aurinkotuolia, istuinta ja pöytä piti huolen siinä että pystyimme ateroimaan, ottamaan aurinkoa ja järjestämään juhlat parille muulle ihmiselle parvekkeellamme. 

The Haveniin, tuohon erityiseen tapaan matkustaa tutustuimme viimeisimmällä risteilyllämme lokakuussa. Maailma, joka avautui platinaisen kortin avulla sai meidät huokaisemaan ihastuksesta. Emme me voineet kuin katsoa mieheni kanssa toisiamme silmiin ja todeta, että kaikki se raha jota olimme laittaneet matkaan ei tuntunutkaan enää niin pahalta. Mutta onko sviittimatkustaminen oikeasti kaiken sen maksetun rahan arvoista, jos unohdetaan tunteet ja keskitytään vain matkaan sijoitettuun rahaan?

Vertailen matkoja nyt Norwegian Cruise Linesillä, sillä minulla on eniten kokemusta ko. varustamosta. NCL:n hinnat ovat ajoittain erittäin kilpailukykyisiä, minkä lisäksi NCL:ltä löytyy niin perussviittejä kuin kalliimpia The Haven-luokan sviittejä.

Mitä siis viikon risteily Karibialla maksaa, ja mitä rahoilleen saa? Halvimmillaan sisähytin saa hieman alle 300 eurolla henkilö kun kaksi ihmistä matkustaa samassa hytissä, mutta normaalihinnat lähtevät noin 500 eurosta. Ikkunahyttiin voi lisätä parisataa lisää ja parvekehyttiin vähintään toiset parisataa. Hintaan sisältyy risteily satamamaksuineen ja muine veroineen valitussa hyttiluokassa, ateriat maksuttomissa ravintoloissa, tietyt alkoholittomat juomat (vesi, maito, mehuja, kahvi/tee) sekä suurin osa ohjelmasta. Lisäksi pakollisina maksuina on palvelumaksu, ns. henkilökunnan tippi, joka pyörii 55-65 euron paikkeilla per matkustaja/viikko. Kyseisen maksun voi maksaa joko matkan maksaessaan tai sitten se veloitetaan käyttötililtä risteilyn aikana.

Yllä mainitut asiat kuuluvat myös sviittimatkustajien matkan hintaan, ja halvimmillaan sviitin voi saada noin 900 eurolla/hlö sekä The Haven-luokan sviitin puolestaan noin 1.300 eurolla/hlö. Sviittimatkustajille hintaan kuuluu kuitenkin sellaisia palveluja, joita perusmatkustajilla ei ole.

Palvelut risteilyterminaalissa, laivaan meno

Tavalliset matkustajat:

– Turvatarkastus, jonotus lähtöselvitykseen noin 15 min-1 h. Sen jälkeen uusi jonotus laivaan

Sviittimatkustajat:

– Turvatarkastus sama kuin tavallisilla matkustajilla, oma lähtöselvitys, jonoja ei oikeastaan ole. Paperisi otetaan hoidettavaksi, sillä aikaa voit nauttia ilmaisia virvokkeita, istua sohvalla ja odottaa kun on oma vuorosi hoitaa lähtöselvitys. Odotusaika varsinaisen lähtöselvityksen tekemiseen hyvässä tapauksessa 0 minuuttia, meillä oli ruuhkan takia 5 minuuttia. Ei jonotusta laivaan menoon vaan suoraan jonojen ohi pikakaistaa henkilökunnan ohjaamana, silloin kun itse haluat.

Ateriointi laivalla

Tavalliset matkustajat:

– Ateriat vapaavalintaisessa ravintolassa hyvin monen monen muun matkustajan tavoin. Ruuhkaa, jonottamistakin, hälinää. Huonepalvelu, ruoat tuo kuka milloinkin huonepalvelun henkilöstöstä sattuukaan tuontivuoroon.

Nom nom nom. Itse tehty hampurilainen aluksen buffetissa. Vapaus valita mitä syö ja kuinka paljon, vapaus rakentaa se oma annos. Ja jälkkäriksi pehmistä tai jätskiä niin paljon kuin sielu sietää. Buffa voi olla rauhallinen paikka taikka sitten jonotat, vaeltelet ja metsästät vapaata pöytää.

Sviittimatkustajat:

– Oma rauhallinen ravintola omalla menulla yllä mainittujen ravintoloiden lisäksi. Huonepalvelun hoitaa oma butler, joka oppii pian tuntemaan omat mieltymyksesi. Päivittään hyttisi tuodaan snacksejä (hors d’oeuvres), hedelmiä ja muitakin herkkuja. Aamiaisen, lounaan ja illallisen voi nauttia myös hytissä, butler hoitaa kaiken.

The Haven Restaurant vain ja ainoastaan sviittimatkustajille. Personalisoitu palvelu, rauhallinen tunnelma. Menu ei vaihdu muuta kuin päivän annoksen osalta, mutta täällä on mukava käydä aina välillä.Erään illan hors d’oeuvres.

Viihde

Tavalliset matkustajat:

Metsästä vapaasti paikkasi teatterissa, jonota tiettyihin tapahtumiin.

Sviittimatkustajat:

Omat paikat sviittimatkustajille teatterissa, mutta jos on tarpeeksi ajoissa liikkeellä voi metsästellä parempia paikkoja tavallisten matkustajien kanssa. Tiettyihin ohjelmaravintoloihin (esim. Illusinarium) ehdottomasti parhaat paikat. Sviittimatkustajat viedään henkilökunnan tilojen kautta ravintolaan ennen muita matkustajia, jotka joutuvat jonottamaan ja saavat paikkansa siinä järjestyksessä kun ovat jonoon tulleet. Tämä tarkoittaa sitä, että viimeisen paikalle saapunut saa varmasti sen kaikkein taaimmaisen paikan ravintolassa. Liekö muuten johtunut istuinpaikoistamme vai sitten sviittimatkustaja-statuksesta, meitä sviittimatkustajia poimittiin eniten Illusinarium-shown osallistujakaartiin.

Retket/poistuminen laivalta maihin

Tavalliset matkustajat:

Varaa retket netistä ennakkoon taikka paikan päältä laivalta. Jonota Shore Excursion tiskillä, selvittele asiat siellä. Mikäli laiva joutuu jäämään merelle ja maihin on yhteys pienillä tender boat veneillä, jonotapa niihinkin. Risteilyn loputtua jonota ulos sinulle kellotettuna aikana tai lähde vapaasti.

Sviittimatkustajat:

Varaa retket ennakkoon netistä tai laivalla mutkattomasti Conciergen tiskiltä/puhelimitse conciergen kautta. Concierge hoitaa varausjutut puolestasi, selvittelee ja järjestää. Meidän risteilyllä laiva joutui vaihtamaan hurrikaanin takia reittiä, joten laivayhtiöllä oli kova työ saada hommattua uudet retket uusiin kohteisiin. Meille sviittimatkustajille annettiin uudet retket tiedoksi aikaisemmin kuin tavallisille matkustajille, sillä me olimme jo valinneet ja varanneet retket ja nauttineet olostamme jonkin aikaa ennen kuin tuli yleiskuulutus että retket ovat varattavissa. Mikäli laiva joutuu jäämään merelle ja maihin on yhteys pienillä tender boat veneillä, sinulle on järjestetty ensisijainen pääsy veneelle. Risteilyn loputtua lähde oikotietä ulos laivasta tietyllä aikavälillä. Laukkusi odottaa sinua terminaalissa tietyllä alueella.

Uima-altaat/auringonottomahdollisuudet

Tavalliset matkustajat/sviittimatkustajat

Varaudu väenpaljoutueen meripäivinä/maissaolopäivien iltoina. Metsästä sitä sopivaa aurinkotuolia, taistele paikastasi uima-altaassa. Jonota, jonota ja jonota. Jos haluat rauhaa, osassa laivoja on esim. lapsista vapaita K-18 alueita. Joistain NCL:n laivoista löytyy myös Vibe-alue, jossa on jonkin verran samanlaisia palveluita kuin Havenin auringonottoalueella. Vibe on maksullinen ja hyvin suosittu alue, joten onkin tärkeää olla mahdollisimman aikaisin menossa laivaan, sillä Vibe-alueelle pitää varata oma paikka ja ne menevät kuumille kiville.

Tilaa on, kiitos ”vilpoisan” kelin ja satamapäivän.

Haven-sviittimatkustajat

Oma alue, jossa nauttia rauhasta. Oma pieni uima-allas, pari poreallasta, sauna, spa-hoitohuoneet lähellä, juotavaa, snackseja ja palvelua isolla P:llä. Erilaisia auringonottoalueita, rauhaa. Vain muutama sana: Unohda normaali uima-allaskansi ruuhkaisina ajankohtina.

Rauhallista on Haveninkin puolella satamapäivänä, mutta hyvin ihmiset jakaantuu tännekin meripäivinä ja iltaisin. Palvelu pelaa, eikä tavalliselle uima-allaskannelle tee mieli.

Ongelmatilanteet

Tavalliset matkustajat:

Hoida paikan päällä tai jonota Guest Realations-tiskille (jonoa voi olla mukavasti tai sitten ei)

Sviittimatkustajat:

Hoida paikan päällä tai anna conciergen hoitaa homma nopeasti. Minulla kävi käpy viimeisimmällä risteilyllä kun satuin vahingossa hävittämään hyttikorttini lähellä videopeliluolaa keskellä kirkasta päivää. Tuo oli kohtalokas häviäminen, sillä korttia ja sen maksuominaisuutta olisi voinut kuka tahansa käyttää mielin määrin väärin läheisessä videopeliluolassa. Hölkkäsimme pian melko lähellä sijainneeseen The Haveniin, jossa concierge kuoletti korttini ja antoi uuden. En voi kun vain kuvitella miten pahaa laskua joku olisi voinut saada aikaiseksi mikäli olisin joutunut jonottamaan monta kantta alempana sijaitsevalle Guest Relations-tiskille.

Voisin kertoa paljonkin näistä eroavaisuuksista mutta postauksesta tulisi paljon pidempi. Vastailenkin siis mieluummin kysymyksiin jos teillä lukijoilla sellaisia on. Yksi kysymys on jo aiemmissa postauksissani ollut esillä. Paljonko se meidän matka maksoikaan?

Hytti: Haven Aft-facing Penthouse Suite. Yhteishinta 4.316 euroa (aikuiset 1.959 euroa/aikuinen ja lapsihinta 199 euro/lapsi). Hintaan sisältyi laivayhtiön tarjoamaa käyttörahaa laivalle 300 USD, ruoat, tietyt alkoholittomat juomat ja Havenin tuomat edut. Pakolliset lisämaksut olivat palvelumaksu 12 USD/päivä/jokainen hytissä asunut henkilö eli meidän perheeltä tililtä ropsahti 48 USD/pv. Sviittimatkustajina ja tarpeeksi ajoissa varatessa saimme yhteensä triplapisteet joten nousimme tämän risteilyn jälkeen kultatasolle NCL:llä -> Lisää etuja seuraavalla kerralla. Postaus hytistämme tässä.

Lennot: Jokainen voi vaikuttaa niihin. Meillä Lufthansalla Frankin kautta Miamiin 649 eur/hlö. Postausta koneesta tässä.

Hotelli: Kaksi yötä Hilton Miami Airportissa yhteensä n. 130 euroa, sillä toinen yö oli ilmainen pisteillä. Ateriat noin 150 euroa ruokajuomineen, eli kaksi illallista koko perheelle sekä aamupalat yhtenä aamuna. Postaus hotellista tässä.

Liikkumiset: Ilmaiskuljetus kentältä hotellille, Hotellilta satamaan tilataksilla noin 40 USD ja toinen samanlainen hinta satamasta kentälle.

Muuta: ns. perushenkilökunnan tipit kuuluivat matkan hintaan, mutta sviittimatkustajia palveleva butler ja concierge eivät kuulu palvelumaksujen piiriin. Onkin suotavaa tipata heitä omantunnon mukaan ja sen mukaan miten paljon palveluita käyttää. Yleisin ”suositeltava” summa lukemani mukaan on noin 100 USD/vko, itse olemme vaihdelleet tippien määrää molemmilla sviittiristeilyillämme. Ensimmäisellä sviittiristeilyllä butler sai 140 USD, concierge 100 ja room steward (jota ei olisi tarvinnut tipata) 40 USD. Toisella risteilyllä summat olivat 80, 80 ja 40 USD.

Laivaostoksiin voi jokainen vaikuttaa itse. Meillä ruokakulut olivat tasan 0 euroa, mutta aikuisten alkoholijuomiin meni omat summansa. Viinipullojen hinnat lähtivät laivalla 22 taalasta (+ 15% palvelumaksu) ja olutpullot olivat noin 5.25 USD (+ 15 % palvelumaksu). Osta 6 maksa 5-tarjouksia oli tarjolla koko ajan oluista, joten ihan pienen pieni säästö siitä olisi tullut jos oluita olisi litkinyt paljon.

Sviittiristeilymme yhteishinta ilman ruokajuomia ja hotellin ruokia oli seuraava: Sviitti miinustettuna laivayhtiöltyä saatu käyttöraha 4.059 euroa, palvelumaksut eli ns. automaatiset tipit 287,45 euroa, lennot 2.596 euroa, hotelli 130 euroa, taksit yhteensä noin 70 euroa ja ylimääräiset tipit 171 euroa. Summa komiat 7.313,45 euroa.

Sama laiva, sama päivä, sama reitti ja hyttinä ”vain” parvekehytti 2.098 euroa (aikuiset 850 EUR/hlö, lapset 199 EUR/hlö) siitä pois laivayhtiön tarjoama OBC 100 USD eli noin 86 euroa, jolloin hytin hinta 2.012 euroa. Lisäksi palvelumaksut eli ns. automaatiset tipit 287,45 euroa, lennot 2.596 euroa, hotelli 130 euroa ja taksit yhteensä noin 70 euroa. Yhteissumma 5.095,45 euroa.

Erotus, 2.218 euroa on suuri raha. Tuolla rahalla tekee tosiaan paljon muuta. Joko se on hyväksi omassa kotitaloudessa, sillä rahalla tekee toisen matkan tai risteilynkin, taikka sitten elelee todella leveästi laivalla koko risteilyn ajan. Itse maksoimme matkamme osissa. Yli vuosi ennen risteilyä maksoimme varauksen yhteydessä varausmaksun, joka oli n. 800 euron luokkaa. Risteilyn loppusuoritus täytyi tehdä vasta kuukausi ennen risteilyä joten aikaa säästämiseen oli. Hotelli ja lennot varattiin eri aikaan, joten koko summa ei tullut todellakaan kerralla päin näköä. Kirpaisi se silti, ja sen vain sanon että olen enemmän kuin onnellinen veronpalautuksista.

Me olisimme voineet säästää omassa matkassamme jonkin verran, lennot olisi ehkä saanut halvemmalla (600 EUR/hlö kahdella välipysähdyksellä) ja jos olisimme ottaneet riskin ja jättäneet matkustamisen hieman myöhemmäksi ja nukkuneet vain yhden yön hotellissa, olisi hotelliyöpyminen ollut ilmainen. Noin 400 euroa olisimme siis voineet ehkä omassa tilanteessamme nipistää, mutta me valitsimme omannäköisen reissun.

Oliko tuo sviittimme kaiken sen tuhlauksen arvoista? Jokainen tuntee sen itse sisimmässään. Tämä matka blogin Anna pohti juuri yhdessä postauksessaan elämän valintoja. Hyvä postaus joka kannattaa lukaista, linkki tässä.

Ja tähän loppuun vielä Fox Newsin pienoinen reportaasi sviittimatkustamisesta juuri tuossa Havenissa. Melko tyhjentävä.

 

 

 


Posted

in

by

Comments

26 vastausta artikkeliin “Karibian-risteilyistä: Sviitti vs. perushytti, budjetista asiaa”

  1. Lotta Watia | Unagidon avatar

    Kattava postaus! Mä olen viime aikoina pyöritellyt mielessä Karibian risteilyä ja pohdiskellut hyttiluokkia. Varmaan päätysin ensimmäisellä risteilylläni parvekkeelliseen hyttiin, mutta ei vielä ihan sviittiin. Jos ei sitten jotain superhypertarjousta osu eteen. 😉

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kyllä se parvekehytti on todella kaiken käytetyn rahan arvoinen. Oma parveke on ihana pakopaikka silloin kun väkeä on laivalla pilvin pimein. On hienoa herätä aamulla ja astua pavekkeen ovesta ulos haistelemaan meri-ilmaa ja tuntemaan se lämpö. Illalla on kiva ihailla tähtitaivasta omassa rauhassa. Pieni askel ja olet ulkona. Se ei onnistu sieltä sisä-/ikkunahytistä käsin 😉

  2. jdJenna avatar
    jdJenna

    Tuollaselle paatille kun vielä itekkin joku päivä pääsisi. Hyvä kun joku kirjottaa näistä laivoita ja hyteistä näin monipuolisesti, ite ku oon seilannut vaan Tukholman ja Tallinnan väliä.. Alkaa Karibian risteilykin kiinnostaa ihan eri tavalla näitä sun juttuja lukiessa:)

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kiva kun postauksistani on sitten hyötyä. Minä muista itse vahvasti sen, miten hakusessa olin ensimmäisellä Karibian-risteilylläni. Me olimme hieman ihmeissämme jo siitä, että meidän laukut otettiin heti satamassa pois ja toimitettiin puolestamme laivalle. Se, että hytti siivottiin 2 kertaa päivässä oli järkytys ja risteilyohjelma myös. Paljon jäi näkemättä ja kokematta sen ihmetyksen keskellä, joten kyseessä on todellakin aivan eri maailmansa kuin nuo Tukholman- ja Tallinnanlaivat. Karibian risteilyjä saa tosiaan halvalla jos viitsii tutkia hintoja (Royal Caribbean tarjosi tuossa vähän aikaa sitten sisähyttiä veroineen 250 euroa/hlö, joten halpa on hinta viikolle). Jos lentojen hinnat rapakon yli kauhistuttaa, säästöä tulee siitäkin että tekee samantyylisen risteilyn ”samoilla laivoilla” Välimerellä. Kiitos viestistäsi!

  3. Maarit Johanna avatar

    Luinpa pitkästä aikaa jonkin postauksen tarkkaan! Hinta on kyllä melko huimaava, mutta se mitä sillä on melko huimaavaa myös. Luullakseni olen aika ulkona tuollaisen hintaluokan matkoista vielä ainakin kymmenen vuotta, mutta ihana että on matkablogit ja voi elää muiden matkassa 🙂

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Jos ollaan rehellisiä säikähdin itsekin tuota hintaa kun laskeskelin sen tähän postaukseen. Tiesin että ajoittain vuoden aikana Visa/Diners-laskut tuotti meikäläiselle sydämen tykytyksiä ja sitä tosiaan mietti mitä tuli tehtyä mutta en kadu kyllä päivääkään. Niinkuin sanoin, se oli sellainen once in a lifetime matka ja toinen vaatiikiin jo kunnolla säästämistä taas. Hoidetaan nyt tuo huomattavasti halvempi vuonoristeily alta poies ja kattellaan tilannetta sitten 😉 Kiitos viestistäsi, on tosiaan kiva että täällä Rantiksessa voi ”reissata toisen matkassa”, nääs Islanti ja sun muut roadtripit on aivan mahtavia!

  4. Anna Koskela avatar

    Voi 😀 Mä en siis ensin alkuunkaan käsittänyt mikä on The Haven, mutta selvisihän se , kun alaspäin luki. Olen selvästi ihan aloittelija näissä risteily jutuissa.

    Mielessä pyörii sellainen Caribian risteily, jossa olisi mahdollisimman monta eri pikku saarta. Olen jopa katsellut hintojakin aina välillä. Sitten löytyi aivan uusi juttu, Star Clippers-risteilyt. Purjelaivalla Caribian saaristossa!

    Nyt on pakka taas ihan sekaisin, kun ei osaa päättää O-o

    1. Anna Koskela avatar

      Ai niin ja kiitos linkkauksesta!

      1. Kthetraveller avatar
        Kthetraveller

        Ollos hyvä, postauksesi oli täyttä asiaa.

    2. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Siis toi purjelaiva on niin mun bucket listillä ettei tosikaan. Mahtava laiva joka pääsee vähän pienempiinkin satamiin.

  5. Marikaw avatar

    Maanantaina koittaa risteilylle lähtö ja ihan fiiliksissä tätä lukemassa täällä. 🙂 Mä eka jopa harkitsin ikkunatonta sisähyttiä mutta sitten päätin, että haluan ikkunan. Parveke ois kiva, mutta siinä päätin säästää, enkä usko että se harmittaa. Olen kuitenkin matkannut vaan perus SiljaViking yhteistä joten en usko kaipaavani sitä. (koska sitä ei ole ollut:D) Lapset on yllättävän halpoja? Vai kuvittelenko vaan, itsellä kun ei lapsia ole. En muista paljon meiän reissu maksaa ja ollaan otettu siihen jo pari lisäjuttuakin. 700-800 € 4 yötä. Suunnitelmissa myös tehdä budjettilaskelmat reissun jälkeen kun laskee viimeisiä pennosia. 😀
    Ihanan kattava ja rehellinen postaus rahastakin, arvostan! 🙂

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Voi vinde, teillä on nyt se reissu! Odotan innolla sun postauksia ko. reissusta. Lapset on halpoja NCL:llä jaRCCL:llä joutuu lapsukaisista maksamaan huomattavasti enemmän joten eroja on. Vertaaminen siis kannattaa. Kiitos viestistäsi.

  6. Jerry / Pako Arjesta avatar

    Kiitos kattavasta postauksesta :)! Luin todellakin mielenkiinnolla koko jutun. Eihän tuo ole halpaa lystiä, mutta omasta mielestäni saitte tuon todella hyvään hintaan. Oma matkabudjetti tuntuu nousevan joka vuosi (kuten tänä vuonna), joten tuo hinta olisi jopa ihan toteutettavissa… vaikkakin se vaatisi aikamoista säästämistä, kuten aina :).

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Muistapa Jerry se, että teitä on vain kaksi matkalaista (meillä kun oli nuo pari palloa jalassa 😉 ) Hinta putoaa varmasti, mutta toisaalta meidän hintaan te lennätte busineksessa kun me turistissa 😀
      Kiitti viestistäsi!

      1. Jerry / Pako Arjesta avatar

        Jep, hinta putoaa kyllä tuosta syystä, mutta se nousee juurikin mainitsemastasi syystä xD. Ja tuo hinta ei taida vielä riittää, kun businessluokan liput maksavat yleisesti ottaen parhaimmallakin tarjouksella 1500€/hlö.

        1. Kthetraveller avatar
          Kthetraveller

          Niinpä. Mutta pikkuisempi sviitti tyyliin 1300€/hlö ja lennot 1500€/hlö kun oikein hyvät diilit löytää. Siihen vielä Hilton-pisteillä muutama ilmainen hotelliyö niin wihii, pikkuista säästöä syntyy.

          Minä olen kyllä melko paha pikkupiru teidän olalla 😉

          1. Jerry / Pako Arjesta avatar

            Totta joka sana x).

  7. Velma avatar

    Mä niin haluaisin tuollaiselle risteilylle joskus! Matkakuumetta ei oikein helpota tällaisten postausten lukeminen. 😀

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Jos ollaan rehellisiä niin kyllä sitä tekee välillä tiukkaa itselläkin lukea Karibian risteilypostauksia. Nyt olen seurannut Palmuaseman http://www.palmuasema.fi/ postauksia Allure of the Seas-aluksesta, siinäpä vasta paatti 🙂

      Kiitti kommentistasi Velma!

  8. […] Aluksen keulassa sijaitseva Penthouse with Large Balcony #9002 on kooltaan ainoastaan hieman yli 27 m², mutta neliöt ovat mielestäni melko onnistuneesti käytetty. Sviitissä on muhkean sängyn lisäksi pienoinen sohva, tuoli sekä neljän hengen ruokailuryhmä vaikka hyttiin majoittuukin korkeintaan kolme henkilöä. Kylpyhuone on jaoteltu kolmeen pieneen osaan siten, että käsienpesualtaalta on molemmin puolin erotettu lasiovin wc-pönttö sekä kylpyamme/suihku. Sviitin hintaan kuuluu pullollinen vettä ja kuohuviiniä lähtöpäivänä sekä oma butler, joka hoitaa mm. ruokatilaukset ja tuo snackseja (hors d’oeuvres) joka ilta. Lisäksi hintaan kuuluu conciergen palvelut, aamiaiset ja lounaat omassa ravintolassa, priority liikkumiset laivalle/ulos, kapteenin coctail-kutsut sekä muitakin kutsuja. Lisää sviittimatkustamisen eduista ja vertailua hieman voit lukea blogipostauksestani Karibian risteilyistä: Sviitti vs. perushytti, budjetista asiaa. […]

  9. […] 2014 julkaisemassa postauksessani käsittelin kahdenlaista sviittimatkustamista ja budjettia. Koska The Havenin kaltaista konseptia […]

  10. […] >> Lue perusteellinen infopaketti perushytin ja sviittimatkustuksen eroista Passionate Travell… […]

  11. Matka jo suunnitteilla avatar
    Matka jo suunnitteilla

    Koskeeko NCL:llä nuo sviittimatkustajan edut myös minisviittejä?

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Hei, ei valitettavasti koske. Minisviitit ovat vain isompia parvekehyttejä, eikä niihin kuulu sviittimatkustajien etuja. Itse en oikeastaan pidä edes siitä, että noihin isompiin parvekehytteihin yhdistetään sviitti-sana. Mieluummin deluxe/superior balcony sopisi enemmän minisviitille nimeksi.

  12. Matka jo suunnitteilla avatar
    Matka jo suunnitteilla

    Koskeeko nuo sviittimatkustajan edut myös minisviittejä?

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Vastasinkin jo tuolla alempana kysymykseesi. Kiva kuulla, että olet suunnittelemassa risteilyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *