*Kaikki artikkelissa käytetyt kuvat Pixabay.com*
Huhtikuussa tulee 20 vuotta yhteiseloa täyteen ja lähes 17 vuotta siitä olemme olleet naimisissa. Kaksi lasta lyhyellä välillä lasten ikäeron ollessa 1 vuotta 8 kuukautta. Elämän ruuhkavuosia, töissä kiristyvää työtahtia ja väsymystä. Niin juu, mites se parisuhde tuon kaiken keskellä?
Luulisi tuossa 20 vuodessa tulleen parisuhde jo sen verran tutuksi ja itsestäänselvyydeksikin, ettei sen toisen kumppanin olemassaolo tunnu oikeastaan missään. Siinä se nyt vaan on. Kenties möllötellään sohvan eri päädyissä ja ollaan omissa oloissa, viestitellään Facessa keskenään viitsimättä vaihtaa sanoja ääneen. Ah, niin helppoa ja turvallista. Tuossa se kumppani on ollut ja varmasti on kymmenenkin vuoden päästä, koska me nyt vaan ollaan naimisissa. Varma parisuhde? Ei. Yllä oleva vaan ei toimisi meillä.
20 vuotta on pitkä aika ainakin omasta mielestäni silloin, kun parisuhteessa ollaan edelleen rakastuneita, sitä toista kumppania kaipaa ja nauttii yhdessäolosta. Tuntee olonsa rakastetuksi, halutuksi ja turvalliseksi. Miten se voi olla mahdollista näin monen vuoden jälkeen? Mitäpäs jos kertoisin, miten meillä on pidetty yllä parisuhdetta nämä kaikki vuodet. Ehkä joku voi saada siitä samalla vinkkejä pitkään parisuhteeseen.
ELÄMÄNKUMPPANIN ESIKARSINTA:
Rakasta itseäsi, hyvällä tavalla
Miten tuo liittyy hyvään parisuhteeseen? Paljonkin. Minä koen, että se on itse asiassa kaiken a ja o.
Minä elin aikoinaan huonossa parisuhteessa ja syy siihen oli se, että seurustelukumppanini oli ilmiselvä narsisti. Eihän sitä yli 20 vuotta sitten ymmärtänyt asiaa, mutta nykyään kyseinen ihmistyyppi on tullut tutuksi median kautta. Voisin katua deittailuani kyseisen henkilön kanssa ja kovasti, mutta olen oikeastaan iloinen siitä, että tuhlasin elämästäni yli vuoden tuollaisen ihmisen kanssa olemiseen. Miksi?
Ilman häntä en olisi oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan itseäni sillä tavalla, kun nyt arvostan. Ilman häntä en olisi koskaan ruvennut karsimaan rankalla kädellä parisuhteen kariutumisen jälkeen ”ovista ja ikkunoista” tulleita miehiä. Tuliko jostain henkilöstä itselle jostain kumman syystä epämukava olo, särähtikö joku pienikin asia teoissa tai sanoissa korvaan? -> turha deittailla sitten yhtään.
Minä rakastin ja rakastan itseäni. Minkä takia tuhlata aikaa ja aiheuttaa mielenharmia deittailemalla sen kaltaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei vaan oikein tunnu syvimmässä hyvältä? Yksin yksin on paljon parempi kuin kaksin yksin. Sen kun monet parisuhteensa kanssa kamppailevat ymmärtäisivät. Tuo on ollut meille mieheni kanssa heti selvää ensimmäisestä päivästä lähtien.
Intuitio
Kuten edellä mainitsin, sitä sielun pientä ääntä, jännää tuntemusta on hyvin tärkeä kuulla. Siinä ei poika-/tyttöystäväehdokkaan maine, mammona, ulkoinen olemus tai mikään muu paina vaakakupissa, jos itsellä vain on jännä epämiellyttävä/aavistava olo, joka on jotain muuta kuin ihastumisen perhosia vatsassa. Se on alitajuntasi, joka ymmärtää ja tietää sekä varoittaa sinua. Sitä ääntä kun ihmiset vain oppisivat kuuntelemaan.
Mistäs se seurustelukumppani onkaan kiinnostunut?
Kuten kuvistani huomaa, olen vartaloltani melkoisen sirpsakka nainen ja samanmoinen olin nuoruudessakin. Valitettavasti se aiheutti sen, että ”sulhasehdokkaat” olivat melkoisen kiinnostuneita jostain ihan muusta minussa kuin pääni sisällöstä. Jösses, olisin voinut olla vaikka tyhmä kuin saapas ja puhua siansaksaa, mutta miehet olisivat hymyilleet ja yrittäneet päästä tekemään lähempää tuttavuutta vähemmillä vaatteilla. Onko tuossa hyvän parisuhteen pohja? Ei.
Sanomattakin selvää, että pihtasin nykyisen mieheni kanssa sitä ensimmäistä kertaa. Minun täytyi vaan olla varma, että mieheni on kiinnostunut minusta kokonaisuutena eikä ainoastaan siitä, mitä vaatteitteni alta löytyy. Ihmisen seksuaalisuus muuttuu varmasti eri aikoina elämässä ja joskus ei vaan jaksa. Silloin pitää löytyä kumppani, joka tykkää olla minun kanssa muutoinkin, sillä hyvä parisuhde on muutakin kuin hyvä seksielämä. Hyvä parisuhde kestää myös senkin, että ulkonäkö muuttuu iän myötä. Siinä vaiheessa kun parisuhde on ulkonäkökeskeinen, saattaa pieniä ongelmia vuosien saatossa tulla. Koskaan ei tiedä, mitä lasten saanti tekee vartalolle ja koskaan ei tiedä, miten ikä kohtelee vuosien saatossa. Ei kiitos ulkonäkökeskeisyydelle parisuhteissa.
Näe parisuhteesi 10/20/30 vuoden päästä ja erilaisissa kokoonpanoissa
Minä katselin tulevaa miestäni tiukalla silmällä. Tiesin, mitä haen tulevaisuudeltani. Ihanan, rakastavan miehen, joka tykkää perhe-elämästä ja olisi hyvä isä lapsilleen. Ja mikä tärkeintä, osallistuisi lastensa kasvatukseen ihan tasavertaisesti minun kanssani. Pohdin pitkään ja katselin silmissäni näkyvää tulevaisuus-näkyä. En ajatellut ainoastaan miestäni vaan myös itseäni. Jaksaisinko ihan oikeasti olla tuon miehen kanssa vuosikymmenten päästä ja olla tyytyväinen päätökseeni. Tietänette tuloksen.
THE PARISUHDE:
Vastakohdat täydentävät toisiaan? Good luck with that, ei vaan meillä
Minusta ei vaan todellakaan olisi elämään parisuhteessa, jossa olisimme eri puusta veistettyjä. Mitä iloa olisi kumppanista, joka ei tykkää läheisyydestä eikä keskusteluista, saatikka innostu samoista asioista kuin minä? Kumppani jonka kanssa en voisi jakaa matkailun iloa, katsella samaa televisio-ohjelmaa tai nauraa samoille vitseille, juoksisi riennoissa kun istuisin yksin kotihiirenä kotona?. Jälleen kerran, rakastan itseäni kun en olisi tuollaisen ihmisen kanssa koskaan mennyt kimppaan.
Me olemme miehen kanssa hyvin samanlaisia luonteiltamme. Nauraa kiherrämme samoille asioille, koska huumori käy yksiin ja jaamme samat mielenkiinnot, vaikka omiakin on. Silti emme arvostele toistemme mielenkiinnon kohteita muuta kuin humoristisesti pilke silmäkulmassa, jonka toinen ymmärtää.
Kommunikointi
”Huomenta kulta, miten nukuit?”. ”Hei kulta, kiva kun tulit kotiin. Miten päiväsi meni?” Siitä se meidän kommunikointi monesti lähtee liikkeelle ja tiedättekö mitä, ei nuokaan lauseet ole liibalaabaa. Jos toinen nukkui huonon yön, niin sitten saatetaan pohtia siihen syytä ja parannusehdotelmia. Eipä keskustelumme ole liibalaabaa tuon jälkeenkään, vaan voimme keskustella luontevasti kaikesta maan ja taivaan välillä tuntematta tarvetta pohtia, uskallanko sanoa jotain asiaa elämänkumppanilleni. Kaiken edellä mainitun lisäksi meillä on suorastaan sanatontakin viestintää. Minä voin istua vaikka kotona ja pohtia, että suklaa maistuisi illalla, mutta en viitsi soittaa miehelle ja pyytää häntä tuomaan sitä kaupasta. Mitäs tapahtuu kun mies tulee kauppaostostensa kanssa kotio? Kassista löytyy suklaata, koska miehelle tuli vain sellainen tunne, että tykkäisin siitä. Eikä ole muuten ainoa kerta kun noin tapahtuu, ostettava tuote vain muuttuu. Sama toimii molemmin päin, eli minäkin otan vastaan noita sanattomia viestejä.
Olemme toistemme kaverit, sielunkumppanit
Kyllä. Olemme toistemme parhaat ystävät. Voimme avautua kipeistäkin asioista kuin ystävälle konsanaan, parantaa yhdessä maailmaa ja nauraa röhöttää saman huumorin omaavina yötä myöten, kun toisen kanssa on vaan niin kiva olla. Sielunkumppanius tuntuu pienenä kaipuuna kun toinen on poissa. Minulle nukahtaminen illalla on vaikeaa, jos toinen ei jostain kumman syystä ole sängyssä vierelläni vaan pelkkä asunnon alakerrassa oleminen riittää. Turha myöskään selitellä enempää sitä, että lähellä ollessamme sydämemme lyövät samaan tahtiin. Rakastavaisille niin tapahtuu. Se on tutkittu juttu.
Hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme
Mitäpä tuohon lisäämään. On aivan mahtavaa saada olla juuri sellainen kuin on. Ei tarvitse esittää mitään tai pohtia, voinko sanoa tai tehdä jotain. Saa näyttää aamulla räjähtäneeltä, esittää oman mielipiteen asiasta. Olla vaan ja silti tuntea olevansa hyväksytty, arvostettu sekä haluttu s-tappoverkkareista huolimatta.
Riitely
Meillä saa päästellä höyryjä, eikä sitä tarvitse pelätä. Samanlaisina ihmisinä riitoja syntyy harvoin, mutta varsinaisia höyrynpäästöjä tulee joskus. Jos ja kun mieltä kaivavia asioita ei päästäisi suustaan ulos aika ajoin, saattaisi syntyä isompi solmu joka räjähtäisi isosti myöhemmin. Nukkumaan emme mene, ellei asiaa ole selvitelty ja itse asiassa vain yhden kerran elämässämme olemme olleet sen verran väsyneitä, että sellainen epämiellyttävä tunne molemmille riidasta on vielä sänkyyn mennessä jäänyt. Jätimmekö me sen siihen? Tartuimme puoliunessa toisiamme hellästi kädestä kiinni ja silittelimme käsiemme selkiä. Se oli maailman paras asia siihen hetkeen ja tiesimme, ettei tämä(kään) riita ollut paha juttu. Sen vaan sanon, ettei ”ei mua mikään vaivaa” -marttyyrinä oleminen kannata sitten yhtään. Sen kun varsinkin naiset ymmärtäisivät. Vink vink.
Vanhempina oleminen
Kuten jo tuolla aiemmin mainitsin, katselin tarkalla silmällä sitä, olisiko miehestäni lasteni isäksi ja olihan hänestä. Olen halunnut aina miehen osallistuvan lasten kasvatukseen saman verran kuin minäkin, sillä en olisi jaksanut perheenpyörittämistä yksin. Lastemme ollessa pieniä en kokenut olevani taloudenhoitaja ja sitä myöten ei myöskään tyypillinen kotiäidin väsymys ja aikaa myöten katkeruus kaivellut sieluani. Minä en ollut se jäkättävä vaimo, josta useampi mies valittelee mediassa ja poikien saunailloissa. Osasyy tyytyväisyyteeni lienee myös se, että kasvatusmetodimme ja arvomaailmamme vanhempina ovat lähestulkoon identtiset, eikä riitoja lasten kasvatuksesta tule. Me olemme myös tiimi ja puhallamme yhteen hiileen. Siinä vaiheessa kun toiselta aikuiselta loppuu puhti hankalassa tilanteessa, ottaa toinen tilanteen haltuunsa.
Isi ja äiti vai mies ja vaimo? Entäpäs jos molemmat?
Kaksi vaippapyllyä kotona. Uhmaikäinen ja tississäroikkuja. Unettomia öitä, vaippavuoria, jatkuvaa ruokarumbaa ja härdelliä. Eiköhän kaikki tuossa tilanteessa voi samaistua siihen, että jaksaminen voi olla hieman kortilla. Joissain perheissä se voi tarkoittaa myös sitä, että ”mies ja vaimo”- elämä on siirretty syrjään ja ”isi ja äiti” -elämä on tullut tilalle määrittelemättömäksi ajaksi. Haluja ehkä voisi olla, mutta toteuksen hetkeä voi joutua odottamaan sen verta kauan, että hetken tultua paras keksintö on uni. Kierre on kuitenkin valmis.
On todistettu, että rakastelu ja orgasmit nostavat kehon endorfiini- ja oksitosiinitasoja. Oksitosiini nostaa mielialaa ja endorfiini on puolestaan mielihyvähormoni, joka vaikuttaa kehoon morfiinin tavoin. Olemme miehen kanssa huomanneet, että elämä vaan tuntuu paljon mukavammalle, kun makuuhuoneessa menee hyvin. Saman me ymmärsimme pikkulasten vanhempina myös. Kyllä se aika yhteiselle hetkelle löytyi silloin ja löytyy nytkin. Sitä oikeastaan osaa kaivatakin, koska toista vaan rakastaa niin paljon.
Läheisyys
Kosketus lisää ihmisen hyvinvointia. Tiedetään, että lista kosketuksen hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on pitkä: kosketus vähentää stressiä, vähentää ärtyneisyyttä ja levottomuutta, parantaa unen laatua, parantaa keskittymiskykyä, rauhoittaa jne. Kosketuksen puutteen on todettu lisäävän keskittymisvaikeuksia, aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta, masennusta ja riippuvuutta nautintoa tuottaviin aineisiin.
Ihminen kaipaa kosketusta koko elämänsä ajan. Ihmisen aisteista kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja se on myös aisti, joka säilyy pisimpään elämän loppuhetkillä. Aivan samalla tavalla kuin aikuinen kaipaa kosketusta ja silittelyä, myös lapsi ja vanhus tarvitsevat niitä voidakseen hyvin.
– Väestöliitto, Raisa Cacciatore, Susanne Ingman-Friberg, Pamela Kauppinen, Suvi Laru ja Jussi Pekkola.
Mitäpä tuohon lisäämään. Meillä kosketetaan toista ilman sen suurempia toiveita. Kun mies silittelee minua, tiedän, ettei se ole kutsu sänkyyn. Meillä ei vongata, vaan koskettaa saa ihan ilmankin takaa-ajatuksia. Minä annan hellyyttä miehelleni ja mies minulle. Meillä pussataan sekä halataan päivittäin, aikaan ja paikkaan katsomatta. Se lisää sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisen kanssa on vaan niin hyvä olla.
Yhteiset pelisävelet
Ne selvitettiin jo ennen ensitapaamistakin. Ei ole tarvetta sitoa palloa toiselle jalkaan ja pitää kotona kaikki illat, joten lastenhoitovelvoitteen takia aikatauluista sopimalla saa myös käydä iltariennoilla jos sellainen meno sattuu olemaan. Meille on tärkeää uskollisuus parisuhteessa ja luottamus toiseen, mutta mikä tarve muiden kanssa on edes vehtailla, kun kotona on niin mukavaa?
Ja miksi meillä on niin mukavaa? Minä olen kiva vaimo miehelleni, kun mieheni on kiva mies minulle ja mieheni on kiva mies minulle, koska minä olen kiva vaimo hänelle. Parisuhde voikin nimenomaan hyvin, kun molemmat ovat tyytyväisiä tasavertaisessa parisuhteessa eläjiä, eikä toinen osapuoli ole se, joka tekee koko ajan töitä parisuhteen tai toisen tyytyväisenä pitämisen eteen. Silloin kun parisuhde ei tunnu työmaalta, vaan soljuu ihanasti eteenpäin elämän virrassa voi keskittyä rauhassa siihen, mikä kahdenkeskisessä olemisessa on parasta. Yhdessäolo, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Tarinan pienen budjetin häistämme voit muuten lukea täältä.
No, miltäs vaikuttaa? Yltiösiirappista? Too good to be true? Tuliko vinkkejä, onko antaa omia lisävinkkejä? Miten teillä on pärjätty pitkissä parisuhteissa?
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.
Vastaa