Oli oikeastaan onni, että perheemme aikatauluongelmat oli melkoiset koskien risteilyämme Pietariin. Olisihan se ollut helpompaa seilata suoraan Helsingistä m/s Princess Marialla, mutta päädyimme juuri noiden edellä mainittujen ongelmien takia tekemään Pietarin-risteilymme Tallinnasta m/s Princess Anastasialla. Minulle tuo laiva oli hyvin tuttu niiltä ajoilta, jolloin laiva seilasi Viking Linen väreissä nimellä m/s Olympia. Täytyy myöntää, että pikkuisen minua jännitti astua tutun laivan uumeniin, sillä minulla oli pienoinen tieto että alkuperäisiäkin asioita laivalta saattaisi löytää. Miltä tuntuisi palata vanhaan hyvään aikaan, muistella paikkoja ja tuntea että koti, joka minulle tuo laiva aikoinaan oli, on kuitenkin sisustettu uudelleen toisen tahon puolesta. Suuria tunteita juu, sellaisia jota vain laivatyttö voi tuntea. Vai?
Mutta eipä tunnelmista sen enempää. Laivatytön hempeän vaaleanpunaisista silmälaseista ja yhteistyöstä huolimatta ohessa tiukka ja totuudenmukainen arviointi aluksesta, olkaattes hyvät.
Vuonna 1986 valmistunut m/s Princess Anastasia on meille tutun, Viking Linen m/s Mariellan sisaralus. Aluksessa on siten havaittavissa paljon tuttua niille, jotka ovat Mariellalla matkanneet. Silti Princess Anastasiassa on havaittavissa eroja, sillä laivaa ei ole uusittu yhtä paljon kuin sisartaan. Mm. infokansi on kokenut paljon vähemmän muutoksia ja värityskin on pysynyt samana sitten 80-luvun, josta ainakin minä tykkään.
Ikä näkyi aluksen materiaaleissa ja mm kokolattiamatot olivat muutamassa paikassa melkoisen kuluneet. Meidän asuttuamassamme A4-hytissä (numero muistaakseni 5706 tai 5708) oli myös kuluneisuutta, ja ihanaksi nostalgiayllätykseksi huomasin patjansuojusten olevan samanlaisia kuin Olympialla matkatessani 90-luvulla. Sohvasänkyä ei ollut, eikä kiinteitä alasänkyjä saanut myöskään nostettua seinille, joten hytti tuntui valitettavasti ahtaalta nelihenkiselle perheelle. Ilmastointi pelasi vajaavaisesti, eikä hyttiä saanut täysin viileäksi, mutta kyllä hytissä pärjäsi. Sähköpistokkeita taisi olla yksi, joten jatkojohto kannattaa pakata matkaan. Niin ja herkkäunisimmille tiedoksi, että hyttimme sijaitsi suorassa linjassa aluksen 8. kannella olevaan discoon nähden, joten discojumputus kuului 5. kannella olevaan hyttiimme. Suosittelenkin pyytämään hyttiä toiselta suunnalta, jos olet herkkäuninen eikä diskomusiikki ole se sinun juttusi.
Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä laivan à la carte ravintola New York Cityssä, joka sijaitsi samassa kohtaa kuin Food Garden Mariellalla. Palvelu oli erittäin ystävällistä, asiointi sujui ymmärrettävällä englannilla ja tunnelma oli rauhallinen. Lapsille oli oma menunsa, jossa oli tutut annokset, kuten nakit ja ranskalaiset. Lapsillemme ne upposi aivan normaalisti, mutta ketsuppi oli kuulemma aika mausteista suomalaiseen makuun. Pikkuinen yllätys meille oli myös se, että maito tuli lämmitettynä kun tilasimme maitoa nuorimmaisellemme. Huomasimme pienoisen kulttuurieron siis tuolloin, mutta asia korjaantui kun pyysimme uuden maidon ja selitimme ymmärtämättömyyttämme. Uusi maito (täysmaito?) tuli puolestaan huoneenlämpöisenä, joten sekin jäi valitettavasti juomatta. Edellä mainitulla ei ole todellakaan tarkoitus haukkua ravintolaa, vaan toimia pienoisena neuvona tuleville maitoa halajaville asiakkaille. Maidon ystävien kannattaakin keskustella tarkkaan haluamastaan sillä tiedän, että laivalta on saatavissa ns. normaalia kylmää maitoa juomaksi.
Mites meidän aikuisten ruoka? Alkuruokanani toimineen Fetasalaatin raaka-aineet olivat ilmiselvästi tuoreet. Miehen kanttarelli-alkukeitto oli alkuunsa yllätys, sillä me oletimme sen olevan tuttuun tapaan kermainen. Oma vika tietty, kun emme lukeneet menua tarkemmin. Kirkas kanttarellikeitto oli muutoin ok, mutta mies piti sitä hieman suolaisena suomalaiseen makuun. Pääruoaksi mies valitsi ankkaa ja minä päädyin kanttarellirisottoon. Risottoja syöneenä hieman ihmettelin kuivaa risottoa, mutta kyseessä oli lienee venäläinen tapa tehdä risotto. Mies puolestaan tilasi ankkansa virheellisesti varmuudella melkoisen kypsänä, joka vaikutti negatiivisesti koostumukseen (oma vikamme). Olihan sitä pakko maistaa vielä jälkiruokana juustokakkua, mutta valitettavasti se ei mennyt ihan nappiin. Yleisarvosanaksi ruoalle annoimme keskitasoisen perusruoan, mutta hyvä, ystävällinen ja venyvä palvelu käänsi ateriointihetken plussalle. Tunnelmaa muuten loi myös ravintolamme ulkopuolella esiintynyt yhtye, joka soitti tilanteeseen sopivaa musiikkia laidasta laitaan.
Fetasalaatti oli ihanan rapsakkaa.
Risottoni oli omaan suuhuni hieman kuivahko, mutta kyseessä olikin venäläiseen tapaan tehty risotto. Itse maku oli kuitenkin ihan hyvä.
Jääkaappikylmä ja kuivahko juustokakku ei nyt ehkä ihan toiminut…
Aamupalan söimme muuten samaisessa New York Cityssä, jossa tarjoiltiin DeLuxe-aamupala. Tunnelma oli ehdottomasti rauhallisempi ja aamupalaan kuului myös makea kuohuviini. Valikoima oli suppeampi kuin mitä ruotsinlaivojen à la carte aamupaloilla on, mutta kyllä DeLuxe-aamupalalla sai mahansa täyteen.
Halusimme nauttia yhtenä iltana miehen kanssa kuohuviiniä katsellen ohi vaeltelevia ihmisiä, mutta turha sitä oli itse juomaansa baarista hakea. Juoma tuotiin pöytään ja tarjoiltiin meille, mites muuten kuin hienosti valkoisin hansikkain.
Sieltä se valkoinen hansikas pikkuisen paistaa. Me löysimme miehen kanssa mahtavan kahden ihmisen istuinryhmän. Siitä oli hienoa katsella ohi kulkevia ihmisiä ja kuunnella musiikkia. Samalla näki suoraan ikkunasta ulos, vaikka harmillisesti meidän skumppa-aikana ulkona oli pimeää. Illalla ravintolakannelle tuli elämää ja huomasi, miten ihmiset nauttivat merimatkastaan.
Yökerhon show’ta emme pystyneet tällä risteilyllä katsastamaan, koska olimme lasten kanssa liikkeellä. Arviota en siis pysty teille antamaan, mutta sen voin sanoa, että osa pöydistä oli varattu ennakkoon. Tämän lisäksi pöytiin oli tarjoilu (jopa ruokaa) ja kiinnitinkin huomiota, että henkilökunta oli ripeää ja aktiivista. Näkemäni tarjoilijat sukkuloivat siihen malliin, että itselleni olisi tullut hiki jo moisesta.
Yökerho Columbus oli uusittu kokonaan ja mielestäni muutokset olivat hyvin onnistuneita. Siellä missä Olympialla oli aikoinaan pienoinen casino (hah, muistaakos kukaan?!), sijaitsi nyt karaoke-baari ja sen vieressä Sport Bar Legend. Emme vierailleet kummassakaan noista, mutta hiljaista niissä oli aina ohi kävellessämme.
Lasten leikkihuone (Kidz Club) oli edelleen sillä paikalla, jossa se oli myös Olympialla ja Mariellalla aikoinaan. Pallomeri oli saanut väistyä kiipeilypaikan alta, muina aktiviteettina oli mm. legoja ja maksullinen ilmakiekko. Pikkulapsille löytyi kuulemma oma puolensa ja karibianristeilijöiden tapaan meidän aikuisten oli turha tulla leikkihuoneeseen, sillä leikkihuoneessa oli lapsista huolehtiva valvoja. Omat lapsemme viihtyivät yhtenä iltana Kidz Clubissa tunnin verran. Hinta tuolle hoitokeikalle oli hieman suolainen, sillä yhden lapsen hoitokerta kevensi lompakkoa 10 eurolla (aikarajaa en huomannut).
Paluumatkalla aterioimme Seven Seas -buffetissa. Princess Anastasian buffetin valikoima oli huomattavasti suppeampi kuin mihin me olemme tottuneet ruotsinlaivoilla. Lasten pöytää ei ollut, ja minäkin jouduin kasvissyöjänä palloilemaan melkoisen ahkerasti seisovan pöydän äärellä. Maidosta tykkäävälle lapselle löytyi normaalia kylmää maitoa hanasta, siinä missä muillekin asiakkaille viinit, oluet ja limutkin. Juomalasit löytyivät hanojen läheltä, mutta normaalit juoma- ja viinilasit loistivat aluksi poissaolollaan. Kuohuviinilaseja löytyi, mutta järjestely oli jokseenkin hankala lasien sijoittelun takia. Tyhjät lautaset eivät hävinnet ihan yhtä aktiivisesti nenän edestä kuin ”meidän laivoillamme”, joten ateriahetki vaati meiltä hieman totuttelua. Keularavintolan maisemille kuitenkin kiitosta, sillä näkymät keulapöydästä oli tuttuun tapaan mahtavat.
Mies testasi lasten kanssa uima-allasosaston. Mariellahan on luopunut uima-altaastaan jo aikoja sitten, mutta Princess Anastasia on yksi niistä harvoista Itämeren laivoista, jolta löytyy vielä ihan oikea uima-allas. Mies kehui uima-allasosastoa, sillä kaikki oli siistiä vaikka ikä näkyi osastolla. Plussana vielä se, että pukuhuoneen vaatekaapeista löytyi valmiina pyyhe ja kylpytossut.
Yhteenveto:
Laiva on vanha, sitä ei käy kieltäminen. Ikä näkyy ja kuluneisuutta on, mutta osa paikoista on uudistettu erittäin onnistuneesti (esim. yökerho). Kuluneisuudestaan huolimatta paikat ovat erittäin siistit, ja voisin sanoa että laiva on siistimmässä kunnossa kuin meidän omamme. Palvelu laivalla on viety pidemmälle kuin meidän tutuilla Tukholmaan ja Tallinnaan suuntautuvilla laivoilla. Missä tahansa me risteilyllämme kävelimme, erityisesti ravintolakannella henkilökunta tervehti vaikkei meillä ollut edes tarvetta asioida heidän kanssaan. Henkilökunnan kanssa pärjää englannilla ja muutama suomea taitavakin laivalta löytyy. Ruoka ei kovin kummoista ole, mutta pistän sen myös taloudellisen tilanteen piikkiin. Lastenhoitopalvelut (suloinen hoitaja) toimivat, tax-freen karkit ovat kalliita (Fazerin sininen suklaalevy jopa 6 euroa), mutta alkoholi on halvempaa kuin meidän laivoilla. Kannattaakin siis pakata omia karkkeja mukaan matkalle, jos lapsille on tärkeää saada ne omat laivakarkit. Ja jos joku haluaa ostaa alkoholia, suosittelen huomioimaan tiukat tullirajat. WiFiä on tarjolla kalliiseen hintaan (meille ilmoitettiin tuntihinnaksi 7 euroa), mutta infon sanojen mukaan WiFi on kuulemma sen verran hidas, etten sitä siten itse suosittele ottamaan.
Laivan sisätilojen kunto vaatii asennoitumista meille ruotsinlaivoihin tottuneille, mutta matkastaan nauttii varmasti kun ei anna kuluneisuuden häiritä. Hyttikäytävien seinät ovat lommulla, niiden matotkin repsottavat joistain kohdin ja hyttikin on hieman hankala, mutta miellyttävän siisti. Sisustuksesta on turha kovin nykyaikaa hakea, joten unohtakaa tämän päivän luksus ja ruotsinlaivojen superhienot samppanjabaarit. Ruokakin vaatii varmasti etukäteisasennoitumista, jos on tottunut ”meidän laivojen” à la carteen ja buffettiin.
Palvelulle kiitosta, siinä on sellaista pikkuista arjen luksusta, joka vaatii hieman totuttelua. Jopa meidänkin oli miehen kanssa aluksi hieman vaikea asennoitua moiseen, sillä palvelu lähenteli karibianristeilijää, vaikka laiva vaikuttikin ruotsinlaivalle.
Mites Pietarin päässä? Meidän aikanamme laivasta pääsi ihan normaalisti ulos ilman suurta jonottamista, mutta hieman huojuvat portaat saattavat pelottaa kaikkein herkimpiä. En voi olla ajattelematta isojen matkalaukkujen kanssa liikkuvia, joten suosittelen varautumaan Pietarin päässä noihin portaisiin.
Passijonomme oli pienempi kuin venäjän kansalaisten, mikä ei liene kuitenkaan ollut yllätys. Shuttle-bussikuljetus Pietarin keskustaan toimi moitteettomasti, mutta paluussa oli pienoisia ongelmia. Kysyimme Solo Sokos Hotel Palace Bridgen aulasta, minne bussin pitäisi tulla ja he ilmoittivat sen tulevan suoraan hotellin eteen. Bussikuljetusta ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, mutta se saapui 8 minuuttia aikataulustaan myöhässä ns. pääkadulle, eikä hotellin eteen. Olisimme varmasti missanneet bussimme, ellemme olisi lähteneet hakemaan sitä muualta kuin hotellin edestä. Hotellia ei infostaan voi syyttää, mutta koska pysäkkimme oli ensimmäinen koko matkalla, pienoisia paniikinhetkiä tunsimme muutaman muun laivaan menijän kanssa ennen bussin saapumista. Tämä edellä mainittu siis huomiona niille, jotka kyseisen hotellin kohdalta halajavat takaisin laivalle. Aikataulu saattaa alkupäässäkin (aivan ensimmäinen paluubussi) hieman venyä ja lähtöpaikkaa kannattaa kuikuilla.
Ja laivatytön vinkit vielä tähän perään:
St. Peter Line on oiva, edullinen, helppo ja miellyttävä tapa tutustua Pietariin ilman viisumia. Matkaan kannattaa lähteä laivan kuluneen sisustuksen takia oikealla asenteella. Ruoasta nauttivia ihmisiä suosittelen unohtamaan buffetin ja ruokailemaan à la carten puolella. Suosittelen myös varaamaan vähintään Commodore-hytin, mutta mielellään DeLuxen. DeLuxesta ylöspäin oleviin hytteihin nimittäin sisältyy myös VIP-palvelu, johon kuuluu mm. sisäänpääsyt erityisiin DeLuxe- ja VIP-loungeihin. Harmi vain, ettei A4-luokkaa ylempiin hytteihin ole mahdollista sijoittaa nelihenkistä perhettä. Olisikin kiva, jos St. Peter Line vaihtaisi sviittiensä sohvat vuodesohviksi, jotta me perheellisetkin voisimme nauttia isommista tiloista ja pienoisesta lisäluksuksesta.
Erinomaisesta palvelustaan huolimatta Princess Anastasialta on turha vaatia viiden tähden luksusta, mutta ihanaa vanhan ajan fiiniä risteilytunnelmaa siellä on sitäkin enemmän. St. Peter Linea ei myöskään kannata missään nimessä verrata ruotsinlaivojen varustamoihin, sillä sitä se ei ole, eikä pidäkään olla. Olisi suuri harmi, jos itsepalvelukulttuuri, johon monet suomalaiset ovat valitettavasti tottuneet, valtaisi myös tämän laivayhtiön.
Menisinkö itse St. Peter Linelle uudelleen? Vastaus on vahva kyllä.
Kiinnostuneille tiedoksi, että lisään julkaisemattomiakin kuvia Princess Anastasiasta omille Facebook-sivuilleni vuorokauden sisällä.
Yhteistyössä St. Peter Line. Viestintätoimisto Tulus Oy toimi pikkuisena välikätenä.
Vastaa