Esittelyssä uudistunut Viking Linen m/s Gabriella

Viking Gabriella uudistukset

Kyllä se vain niin on, ettei minun tarvinnut miettiä asiaa yhtään, kun Viking Line lähetti kutsun tutustua uudistettuun Gabriellaan Tukholman-risteilyn muodossa. Siinä samalla pääsin tutustumaan maailman suurimpaan lakritsi- ja salmiakkifestivaaliin ja tämä lakun/salmiakin ystävä oli tietty naama messingillä.

Minun täytyy myöntää, ettei vuonna 1992 valmistunut Gabriella ollut ennen uudistustaan meikäläisen suosikki Helsingin laivoista, sillä laiva oli jotenkin ”laimea” ja kulunut. Siinä oli kuitenkin mielestäni aina valtavasti potentiaalia, joten ihmettelin välillä sitä, miksei laivalle oltu tehty suurempia remontteja. Hyödytön, jokseenkin eristetty ja kalsea kahvila,  kahvilasta erillään oleva leikkihuone ja tuttu, niin tavallinen Arcade. Ei mitään yllättävää, vaan viime vuosikymmenelle jämähtänyttä messingin kiiltoa ja väritystä. Gabriellan etu kuitenkin oli ja on edelleen aluksen mahtava hyttivalikoima, sillä laivalta löytyy mm. parvekehyttejä ja perheille sopivia parisängyllisiä hyttejä.

Hyteistä puheenollen, parisängylliset Comfort-luokan B2T-hytit ovat saaneet uudistuksessa rinnalleen neljän hengen B4F-perhehytit, joiden muhkeissa parisängyissä (yksi per hytti) nukkuu varmasti makoisat unet. Seinälle kääntyvät Pullman-vuoteet (ylä- ja alasänky) antavat tilaa hyttiin ja televisio toimii viihdykkeenä niinä hetkinä, kun haluaa nauttia hytin rauhasta.

Premium-luokan LXB ja LXA-hytit sekä sviitit ovat käyneet läpi kasvojenkohotuksen, joten ilme on nykyään freesi ja hyteistä löytyy samanlaiset pehmoisat sängyt kuin Comfort-luokassa. Minibaarin sisältö kuuluu tietysti matkan hintaan ja valikoima on lisääntynyt sitten viime vuoden. Piccoloskumppien lisäksi minibaarista löytyy nykyään kaksi olutta, kaksi erilaista virvoitusjuomaa ja kaksi kivennäisvettä. Mikä parasta, kyseiset juomat voi nauttia ihka oikeista laseista.

EDIT 10.52017: Kiinnostaako meikäläisen arvostelu Gabriellan parvekehytistä? Linkki postaukseen tässä.

Gabriella LYX Seaside Premium

Viking Line tarjosi minulle matkan uusitussa LYX Seaside Premium hytissä ja jösses sitä pehmoisaa sänkyä! Mikäs siinä oli ihastella lähtöä hytin isosta ikkunasta ja kilistellä skumpalla ihka oikeasta lasista.

Viking Gabriella uudet patjat

Siellähän ne, meikäläisen varpaat pehmoisten vällyjen välissä. 160 cm leveä sänky, muhkeat patjat, paksut peitot ja ah, niin muhkeat tyynyt! Yksi sana. Nautinto!

Uninautinnoista silmän- ja vatsanruokaan:

Kahvila on vaihtanut paikkaa oikein kunnolla ja löytyy nykyään Coffee & Joy-nimisenä samoilta kulmilta, jossa leikkihuone aikoinaan sijaitsi. Poissa ovat muovikelmutetut reissumiehet ja sämpylät, sillä nyt kahvilasta saa upeita, itsetehtyjä voileipiä ja muita vastaleivottuja herkkuja. Kahviakin saa tulevaisuudessa muussakin muodossa kuin perusmustana, joten kahvinystäviä hemmotellaan siinä samassa. Lapsiperheet iloitsevat varmasti siitä, että kahvilan yhteydestä löytyy täysin uusi leikkitila, jossa on tilaa temmeltää.

Gabriella Coffee & Joy

Oi, katsokaa nyt tuota herkkua! Minen ole lihan ystävä, joten tuo jäi tiskiin, mutta eikö näytäkin hyvälle?

Gabriella Coffee & Joy

Kävin hakemassa uudesta kahvilasta itselleni maittavan, koristellun smoothien ja juustoisen sämpylän. Niin rapeaa ja niin tuoretta. Täysi kymppi.

Suuremman nälän ystäville löytyy paljon uusia ravintoloita. Tuttu ja turvallinen Viking Buffet on ennallaan, mutta muutoin ravintolakansi on käynyt läpi melkoisen myllerryksen. Food Garden on pysynyt paikallaan, mutta menettänyt pienen osan uudelle ja ihanalle Living Roomille, Ella’s on väistynyt grilliherkkuja tarjoilevan Grill-ravintolan alta ja Arcade on täyttä historiaa. Ikkunoiden viereen on noussut viinejä, kuohuviinejä ja samppanjoita tarjoava Wine Bar, meren antimien Bistrotek ja maistelumenuja tarjoava No Name.

Viking Gabriella GrillViking Gabriella GrillViking Gabriella Grill 4

Grill-ravintola tarjoaa avokeittiöstä grilliherkkuja, ja kasvissyöjille tai kalan ystäville löytyy myös omat annoksensa. Pöytävarausta ei tarvita.

Viking Gabriella Wine Bar

Grill’n vierestä, Food Gardenin sisäänkäynnin yhteydestä löytyy samppanjan, kuohuviinin ja viininystävien Wine Bar. Siellä voi makustella erilaisia viinejä maisteluannosten avulla ja ostaa mieluisan viinin vaikka kotiin viemisiksi.

Mikäs sen mukavampi kaveri maukkaalle valkoviinille kuin kala tai äyriäiset. Merten elävien ystäviä hemmotellaan uudessa Bistrotek-ravintolassa, jonka pöydistä löytyy kynä ja paperilappunen. Siitä vaan katselemaan mitä ravintolassa on tarjolla, ei muuta kun ruksaamaan ne omat valinnat ja ojentamaan tilaus tarjoilijalle.

Viking Gabriella BistrotekViking Gabriella Bistrotek 3

Mariellan Plate -ravintolaan tykästyneet iloitsevat varmasti Gabriellalle tulleesta No Name -ravintolasta, jossa tarjoillaan 7 ja 9 ruokalajin maistelumenuita. Sama menukokonaisuus voi sisältää sekä lihaa, mereneläviä että kasvisannoksia, joten kannattaa ilmoittaa viimeistään 48 tuntia ennen matkaa mahdollisista allergioista tai erikoisruokavalioista. Me kasvissyöjät saamme varmasti No Namessa vatsan täyteen, mutta ilokseni voin ilmoittaa, että myös vegaanimenu on mahdollinen etukäteen varattuna.

Viking Gabriella No NameVikimg Gabriella No Name 2Vikimg Gabriella No Name 3

Tuota noin… Näin äitinä minä näen pikkuiset lapset rapsuttelemassa seinää innoissaan. Se on nääs niin, että No Namen seiniltä löytyy ihka oikeaa tuohta.

Yksi uudistuksista saa kuitenkin meikäläisen superhehkutuksen: Living Room.

Viking Gabriella Living RoomViking Gabriella Living Room 2Viking Gabriella Living Room 3

Living Room on The paikka, jossa voi nauttia rauhallisesta ilmapiiristä, ohi lipuvista merimaisemista ja hyvästä henkilökohtaisesta palvelusta vaikkapa cocktailia siemaillen. Kyseiseen loungemaiseen tilaan on tulossa vielä mattoja, tuoleja ja lamppuja, joten tilan ilme tulee muuttumaan varmasti olohuonemaisemmaksi.

Aluksen yökerho on uudistettu täysin ja saanut nimekseen Mariellalta tutun Club Mar -nimen. Jotain samaa ulkonäköä reittitoveriinsa verrattuna Gabriellan yökerhosta löytyykin, mutta parasta antia on suora yhteys kerrosta ylempään, kannella 9 sijaitsevaan Upstairs Pubiin. Alkuillasta Pubissa nautitaan trubaduurista, laulellaan karaokea  ja loppuillasta paikka muuttuu klubiksi, jossa DJ soittelee hittejä. Tupakoitsevat bilettäjät nauttivat varmasti uudesta pubista, sillä hyvää biisiä ei missaa eikä kylmä ulkoilma tule luihin ja ytimiin, kun tupakointitila löytyy pubin kakkoskerroksesta.

Shoppailu:

Myymälätilat on uudistettu ja tehty selkeämmiksi. Muodin ja lifestylen ystäviä hemmotellaan kasvaneella valikoimalla sekä uudella Pop-up Shopilla, joka sijaitsee entisen Travel Span tiloissa. Pop-up Shopin valikoima vaihtelee, ja tällä hetkellä sieltä löytyy Calvin Kleinin tuotteita.

Spa-tilat:

Itse saunaosasto on pysynyt melko ennallaan, mutta Travel Span hoitohuoneet on siirretty saunaosaston yhteyteen. Se on hieno uudistus, sillä ainakin itse koin infokannen hälinät häiritseviksi tekijöiksi ollessani hoidossa Travel Spa’ssa muutama vuosi sitten. Uusia hoitohuoneita rakennetaan vielä.

Laivatytön virallinen tuomio:

Ei ole uutta eikä tuunattua laivaa, joka olisi heti valmis telakalta päästyään. Sama on koskenut myös Gabriellaa, joten paljon on vielä rakennettavaa ja viilattavaa. Siitäkin huolimatta voin jo sanoa, että uudistunut Gabriella on rento, onnistuneen yhdessäolon ja hengailun laiva. Uudet, monipuoliset ravintolat sopivat moneen makuun ja uudistettujen hyttien sängyt ovat sellaisia, että jo niiden takia kannattaa pistää risteily varaukseen. Vanha 90-luvun alus on todella tuotu tähän päivään, ja mahdollistaa nautinnollisen risteilyn.

Laivatytön tärpit:

Upgreidaa risteilyelämyksesi ja varaa Comfort- tai Premium-luokan hytti Itämeren parhailla sängyillä. Unohda tuttu Buffet ja aterioi ravintolamaailman No Name tai Bistrotek-ravintolassa, taikka sitten ihan tutussa Food Gardenissa, jossa tarjoillaan myös erikoisaamiainen kuohuviinilasillisen kera. Nauti kahvilan herkuista, vietä miellyttävää aikaa drinkin kera Living Roomissa ja nauti lasillinen kuohuvaa tai maistele viinejä Wine Barissa. Niin juu ja ole utelias Club Marin tiskillä. Miten olisi joku ihan uusi drinkki, jota et ole ennen maistanut? Haasta baarimestari, kerro hänelle makumieltymyksesi ja nauti lopputuloksesta.

Gabriellalle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Suosittelen.

Kiinnostuitko? Viking Linen sivuille pääset suoraan tästä.

Kyseessä oli bloggaajille suunnattu kutsuvierasmatka. Tarjotusta merimatkasta, aterioista ja ohjelmasta huolimatta mielipiteet ihan omia.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.


Posted

in

by

Comments

12 vastausta artikkeliin “Esittelyssä uudistunut Viking Linen m/s Gabriella”

  1. alex avatar

    Wau – eihän tuota enää tunnista samaksi laivaksi kahdeksannen kannen osalta. Kiitos kattavasta ensikatsauksesta, innolla odotan että pääsen itse näkemään uudistukset ja kokonaisuuden livenä.

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kuules tosiaan, ei tunnista samaksi laivaksi. Paas varaten vaan jollet ole jo varannut. Hieno laiva!

  2. Peppi avatar
    Peppi

    Kahvilan hinnat sikamaiset. Reissari 6.20 ja kahvi 2.80. Katkarapuleipä 9.50. Olin pyörtyä.

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Tuo reissarin hinta kuulostaa siltä, että välissä taisi olla jotain spessumpaa. Valitettavasti en osaa sanoa hinnoista paljoa, sillä ainoa, mitä olen ostanut kahvilasta on vegaanileipä tms. ja smoothie. Melko kallista tosiaan, mutta jokainen tietty päättää itse, mitä ostaa. Noita mainitsemiasi hintoja katsellessa tulee mieleen, missä vaiheessa kenties ostit tai halusit ostaa ko. tuotteet? Aamupala? Kannattaa mennä oikealle aamupalalle. Iltapala? Sen sijasta illallinen esim. Grillissä? Jos taas kyseessä päiväkahvit, niin sitten seuraavalla kerralla maissa sumpit, vaikka terminaalissa, jos muualle ei jaksa :). Kyllä ne hinnat varmasti muuttuu, jos kukaan ei osta tuotteita taikka sitten palataan elmukelmuleipiin. Sama koskee kaikkia palveluilta, niin maissa kun laivalla. Jos porukka on valmis maksamaan laadusta/tuoreudesta, niin sitä tarjotaan korkeammalla hinnalla. Kiitti kommentistasi Peppi!

    2. Maarit avatar

      Kiitos
      Kivaa kun kurkkasit blogisivulleni.
      Juu olen aika paljon tehnyt risteilyjä.Pari risteilya kuukaudessa.
      Täällä Tukholmassa satama on niin lähellä ja laivoja riittää vaihteleviin risteilyihin.
      Lempparilaiva on Viking Amorella.

      1. Kthetraveller avatar
        Kthetraveller

        Tuolla Amorellalla olen tainnut viimeksi reissata joskus vuonna 2006, eli aikaa siitäkin on. Laivahan on uudistettu sen jälkeen ja Amorellan uudistetut A-luokan hytit näyttävät oikein kivoilta! Ja huhhuh, sinä se reissaatkin laivoilla useasti, se tosiaan onkin helppoa lähteä laivalle, kun asuu sataman lähellä.

  3. Maarit avatar

    Tosi hyvin kirjoitit elämyksesi Gabriellasta ja kuviasi oli kiva katsella, Me lähdemme eka Gabriella risteilylle Sunnuntai 20.5.2018 ja minä blogaan meidän matkoista ja otan paljon kuvia joten tervetuloa katselemaan. Laitan Gabriella kuvat blogiini Tiistai illalla 22.5 mutta sieltä löytyy jo nyt laiva, hotelli yms kuvia
    Myös Arja Saijonmaan Hässelbyn linnan sviitin kuvia .

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Oi. Kävinkin katsomassa blogiasi ja olet ollut paljon laivalla, kiva tavata toinen laivafani! Sviittimatkustaminen Birkalla vaikuttaa oikein mukavalle, toivottavasti joskus seilaan itsekin Birkalla. Hyvää matkaa Gabriellalla ja kiitos kommentista Maarit!

  4. Matti Matkaaja avatar
    Matti Matkaaja

    Uuset peitot ovat liian lyhyitä niin, että varpaat palelevat ja kynnet muuttuvat punaisiksi.

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Hahhah. peitot olivat ihan normaalin kokoisia, mutta mukava oli huljutella välillä varpaita peiton ulkopuolella. Kynnetkin oli ihan omasta halusta värjättyjä 😉

  5. Nick avatar
    Nick

    Kirjoitit että ”No Namen seiniltä löytyy ihka oikeaa kaarnaa.”
    Kuvasta päätelleen kyseessä on koivun tuohi…. 🙂

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kiitos Nick. Korjattu tekstiä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *