Esittelyssä Celebrity Cruises ja Celebrity Equinox

*Yhteistyössä We Love Cruises ja Celebrity Cruises*

Olihan siinä muuten oma juhlatunnelmansa, kun huomasin minkä terminaalin eteen kuljettaja jätti minut tullessani satamaan viime vuoden marraskuisena päivänä. Kaikkien näiden vuosien ja risteilyjen jälkeen päädyin jälleen siihen terminaaliin, josta me mieheni kanssa ensimmäisen kerran lähdimme risteilylle vuonna 2010. Tuolloin laivanamme oli Royal Caribbeanin Navigator of the Seas ja risteilyn piti olla sellainen once in a lifetime-juttu, mutta niin vaan kyseinen tapa matkustaa ihastutti meitä ja jäimme koukkuun Karibian-risteilijöillä tehtäviin risteilyihin. Siellä samassa terminaalissa minä seuraavan kerran tosiaan seisoin marraskuussa uudelleen ja virkailija lähtöselvitti minut 12. risteilylleni. Uusia kokemuksia oli kuitenkin tiedossa tälle risteilykonkarille, sillä perustason varustamoilla tehdyn 11 risteilyn jälkeen vuorossa oli premiumtasoinen varustamo Celebrity Cruises ja sen upea Celebrity Equinox.

Minua hieman tuntevat lukijat tietävät minun kaipaavaan matkoillani henkilökohtaista palvelua. Risteilylaivoilta haen tuon lisäksi hyvää tunnelmaa, rauhallisiakin paikkoja, hyvää viihdettä, musiikkia ja hyvää ruokaa. Kun tuo kaikki on paketoituna miellyttävään laivaan ja upeisiin satamakohteisiin, on tämän naisen nassulla semmoinen hymy, ettei sitä helpolla sieltä saa pois. Voitte uskoa, että mielenkiinnolla kiertelin risteilylläni ympäri laivaa, kävin ohjelmistoa läpi ja otin ilon irti palvelusta, sillä henkilökunta–matkustaja suhde on lähes 1:2. Muutaman kerran laitoinkin henkilökunnan pienoiseen testiin ja katselin vielä nurkkasilmällä tarjoilijaa pyyntöni jälkeen. Se, miten tilanteissa kävi, selviää hieman myöhemmin.

Tasokas ja tyylikäs Celebrity Equinox

317 metriä pituutta ja 37 metriä leveyttä. Bruttorekisteritonneja 122 000, matkustajia 2 850 (max. 3 145) ja kansia 16, joskin matkustajille numerointi alkaa kannesta 3 ja taikauskon takia kantta 13 ei laivalta löydy. Siinäpä muutamia lukuja vuonna 2009 valmistuneelle Celebrity Equinoxille, joka kuuluu Celebrityn Solstice -luokkaan Celebrity Eclipsen, Celebrity Silhouetten,  Celebrity Solsticen ja Celebrity Reflectionin tavoin. Tunnusomaisinta kyseisille laivoille on yläkannella sijaitseva ihka oikea nurmikenttä, The Lawn Club.

The Lawn Clubissa sijaitseva baari Sunset Bar on suosittu hengailupaikka. Alueella on mukavia istuinryhmiä ja elävää musiikkia, sekä tietty mahtavat maisemat peräaaltoihin. Tupakoitsijoitakaan ei ole nurmikkoalueella unohdettu. Heille löytyy oma alueensa perästä menosuuntaan katsottuna aluksen vasemmalta puolelta.

Celebrity Equinoxin Grand Foyer henkii luksusta ja on varsinainen katseenkääntäjä. 11 kannen läpi ulottuvan aulan keskivaiheilla useampien metrien korkeudessa kasvaa oikea lehtipuu, ja suurin osa aluksen ravintola- ja baaripalveluista sijaitsee aulan lähettyvillä eri kansille jaoteltuina. Samaisen aulan luota löytyy myös matkustajien suosiossa oleva kortti- ja lautapelialue sekä näyttävä kirjasto.

Hytit

Celebrity Equinoxilla on panostettu matkustusmukavuuteen myös hyttien osalta. Silja Linen Helsingin laivojen Deluxe-hytit jäävät kooltaan kakkoseksi jopa Celebrity Equinoxin sisähyteille, joiden koot vaihtelevat 17 – 18,6 m²:n välillä. Ikkunahyttien lisäksi laivalta löytyy useita parvekehyttiluokkia, joista isoimpaan 54 m²:n Family Ocean View Cabin with Balcony-hyttiin mahtuu viisi, ellei kuusikin matkustajaa. Hytistä on mukavat keulanäkymät sekä parveke sivulle. Sviittien koot vaihtelevat aina hieman alle 30 m²:n (+ parveke) Sky Suitesta aina 120 m²:n kokoiseen Penthouse Suiteen. 

Niin, mites se meikäläisen hytti? Itse majoituin lähempänä aluksen keskisosaa Deluxe Ocean View Cabin with Balcony-hytissä. Hytti oli tilava, siisti ja hyvässä kunnossa, säilytytilaa oli hyvin, parveke hyvän kokoinen ja parvekkeella olevien aurinkotuolien selkänojat olivat kallistettavissa. Erityisesti pidin hytin kylpyhuoneesta, jossa oli mukavasti säilytystilaa ja suihkukaappikin löytyi. Kylpynutut odotti valmiina vaatekaapissa ja hytin varustukseen kuului myös kankainen ostos-/rantakassi, jonka sai kotiinviemisiksi.

Pikku vinkki: Lisäluksusta parvekehyttimatkaansa saa varatessaan Concierge-luokan parvekehytin tai Aqua-luokan hytin. Jälkimmäisessä hyttiluokassa matkustavilla on mm. rajaton maksuton sisäänpääsy aluksen kylpylään ja Aqua-luokkalaiset voivat aterioida omassa hyttiluokkaan kuuluvassa ruokaravintolassa.

Ravintolat ja ruoka

Celebrity Equinoxilta löytyy useita risteilyn hintaan kuuluvia ruokaravintoloita ja sen lisäksi laivalla on useampi maksullinen erikoisravintola.

Aluksen maksuttomassa buffetissa Oceanview Caféssa tarjoillaan ruokaa aamusta yömyöhään. Valikoima vaihtelee vuorokauden ajan mukaan ja sen lisäksi lounasbuffeteissa on päivittäin eri teema, jolloin tavallisen valikoiman lisäksi on muutamia teeman mukaisia ruokia. Oceanview Café sijaitsee aluksen perässä ja ateriointi on siten mahdollista myös ulkoterassilla, josta avautuu näkymät taakse.

Itse ihastuin valtavasti buffetin salaattipöydän tarjontaan ja useampana päivänä nappasin mukaani ruokaa ja juomaa sekä suunnistin niiden kanssa omaan hyttiini. Mikäs olikaan sen mukavampaa, kuin nauttia lounas/illallinen oman hytin parvekkeella merimaisemia ihaillen.

Eikö buffet kiinnosta? Kaksikerroksisessa pääravintolassa (maksuton Silhouette Restaurant) tarjoillaan aamupalan lisäksi illallinen, jossa aterioidaan joko ensimmäisessä kello 18 alkavassa kattauksessa tai toisessa, kello 20.30 alkavassa kattauksessa. Tuon lisäksi matkan varausvaiheessa voi valita halutessaan Celebrity Select Dining-vaihtoehdon, jolloin pääravintolan toisessa kerroksessa voi nauttia ateriansa omavalintaiseen aikaan ja haluamassaan seurassa. Pääravintolassa tarjoillaan open seating-periaatteella myös lounas meripäivinä sekä sellaisina päivinä, jolloin on lounasajan jälkeinen saapuminen satamaan.

Risteilyn hintaan kuuluvia ruokia saa päiväsaikaan myös grilliruokaa tarjoavasta Mast Grillistä sekä kevyttä aamupalaa ja lounasta AquaSpa Cafésta.

Maksullisia erikoisravintoloita laivalla on yhteensä neljä, joista kolmessa ravintolassa on kiinteähintainen cover charge ja yhdessä ravintolassa annokset laskutetaan kappaleittain. Specialty Dining Packagea kannattaa harkita vakavasti silloin, kun suunnittelee aterioivansa useammassa erikoisravintolassa matkan aikana. Paketin hinta on soviteltu siten, että yhdelle aterioinnille tulee vähemmän hintaa kuin ravintolat erikseen maksettuna.

Ranskalaistyylisessä ravintola Muranossa (cover charge) minua ihastutti valtavasti tunnelmallinen miljöö ja suosittelenkin kyseistä ravintolaa pariskunnille sekä häämatkalaisille. Ruoka oli maittavaa ja ruokien esillepano kaunista. Kaiken kruunasi se, että osa annoksista loppuvalmistettiin ruokapöydän ääressä.

Aasialaistyylinen Silk Harvest on toinen aluksen cover charge-ravintoloista. Siellä ideana on family-style -tyylinen ateriointi eli pöytiin tuodaan isoja, jaettavia annoksia. Tälle lakto-ovo kasvissyöjälle löytyi ravintolasta kiitettävästi meidän matkallamme syötävää.

Italialaisen ruuan ja pihvien ystävät suunnistavat italialaistyyliseen Tuscan Grilliin, joka on kolmas cover charge-ravintola. Näyttävän sisääntulon ja komeiden lamppujen ravintola sijaitsee aluksen perässä, josta avautuu upeat näkymät merelle lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista.

Modernia japanilaistyylistä ruokaa tarjoilee puolestaan Sushi on Five (kuva alla), jossa annokset on hinnoiteltu erikseen.

Baarit ja kahvila

Ai että. Sanotaanko vaan, että juomien ystäviä hemmotellaan ja isosti. Ei ole julkisten tilojen kantta, josta ei löytyisi useampi juomapaikka. On oluiden ystävien Gastro Bar ja ”infoaulan” mukava Passport Bar. Café al Bacio & Gelateriasta löytyy erilaisia kahveja ja teelaatuja herkullisten leivonaisten, artesaanijäätelöiden sekä sorbettien kera. Lawn Clubin lähettyvillä, aluksen perässä puolestaan on Sunset Bar, josta on kiva katsella auringonlaskua ja peräaaltoja lempijuomaa nauttien.

Martini Bar tarjoaa Martinien ystäville jäädytetyn baaritiskin lisäksi mukavan valikoiman juomia. Isomman porukan tilatessa baarimestarit järjestävät näytöksen, jossa yksi baarimestari kaataa yhtä aikaa eri Martini-drinksuja kerroksittain asteteltuihin laseihin.

World Class Bar tarjoaa hienostuneita drinkkejä tuoreista raaka-aineista näyttävästi ja aurinkokannen Slush puolestaan jäätelö/jäähilecocktaileja. Useampi juoma on saatavana myös alkoholittomana ja sen vaan sanon, että Slushin cocktaileja kannattaa Martini Barin juomien lisäksi maistaa. Hyvää tunnelmaa löytää puolestaan Ensemble Loungesta, jonne on kiva poiketa nauttimaan vaikka yksi drinkki ennen ruokailua. Sijainti on mukavasti erikoisravintoloiden läheisyydessä.

Entäs se isoin ja mahtavin? Päiväsaikaan rauhaa ja merimaisemia tarjoaa Sky Observation Lounge isoine ikkunoineen, iltaisin sama lounge muuttuu discoksi erilaisine musiikki-iltoineen. Toinen disco, Quasar, löytyy kannelta 4 ja on retrohenkinen.

Viihde ja ohjelmisto

Laivalla ei käy aika pitkäksi. Kisailujen ja visailujen lisäksi on kohde- ja tuote-esittelyjä ja useita lasinpuhallusnäytäntöjä, joihin matkustajatkin voivat ajoittain osallistua. Matkustajille opetaan vaikka tanssin saloja, teatterissa on erilaisia musiikkiesityksiä ja hauskoja, täysi-ikäisille tarkoitettuja kilpailuja, alukselta löytyy elokuvateatterikin ja musiikkia on tarjolla useassa paikassa. Ohjelmaa on siis aamusta iltaan kiitettävä määrä ja seuraavan päivän ohjelmistosta tiedotetaan iltaisin jaettavalla risteilyohjelmalla.

Yksi ohjelmanumero on mielestäni yli muiden ja se on Silent Disco, jossa jorataan kuulokkeista tulevan musiikin tahtiin. Musiikkikanavia on kolme ja muut tanssijat näkevät valitsemasi musiikkikanavan kuulokkeista paistavasta väristä. Omalla risteilyllämme sitä hoilattiin ja jorattiin sydämen kyllyydestä ja kaikkien hauskin näky oli oikeastaan kiitospäivän iltana, jolloin Silent Disco järjestettiin upeassa Grand Foyer aulassa. Ruokailu pääravintolassa oli vielä jälkiruokaa vailla, joten matkustajat hakivat aulasta itselleen kuulokkeet. Siellä pääravintolassa sitä sitten useampi tuntui heiluttelevan päätään musiikin tahtiin ja intoutuipa jokunen tanssahtamaankin pöydän ääressä. Eikä muuten ketään tuntunut haittaavan moinen.

Uima-allaskansi ja muut aktiviteetit

Celebrity Equinoxin uima-allaskansi on miellyttävää katsottavaa ja tehty aikuiseen makuun. Vesiliukumäet puuttuvat, mutta lapsia (ja miksei aikuisiakin) ilahduttaa komea suihkulähde. Uima-altaita on kaksi, niiden ympärillä on yhteensä neljä poreallasta ja mikä parasta, yksittäisten aurinkopetien lisäksi samaiselta kannelta löytyy myös lokoisa riippumatto ja kahdelle ihmiselle tarkoitettuja aurinkopetejä. Aurinkopetejä löytyy myös kantta ylempää sekä aivan ylhäältä, laivan etuosasta kannella 16.

Uima-allasalueen vieressä sijaitsee aikuisille tarkoitettu katettu Solarium, josta löytyy oma uima-altaansa sekä pari pore-allasta. Samaisella alueella sijaitsee myös kevyttä syötävää ja virkistäviä smoothieita tarjoava AquaSpa Café.

Samaisella kannella, aluksen keulassa sijaitsee vielä Spa, hiussalonki sekä kuntosali.

Eikä siinä vielä kaikki. Rahaa saa kulumaan laivalla varmastikin eri putiikeissa, vaikkakin ruotsinlaivojen kaltaisia isoja tax-freemyymälöitä on laivalta turha hakea. Itse ihastelin valtavasti Michael Korsin laukkuja, mutta jokin ihme häiriö ajatuksissani oli ja en sitten eksynyt liikkeeseen kertaakaan alennuksista huolimatta. Alkoholimyymälän puolelta löytyi vahvoja juomia, mutta hintojen puolesta juomaa ei kannattanut ostella. Edullisimmillaan esimerkiksi giniä olisi saanut kaksi litran pulloa Bombay Spahirea yhteishintaan 40 USD. Yleisesti ottaen tarjoushaukkojen kannattaa katsella tiukalla silmällä risteilyohjelmaa. Siinä kerrotaan kyseisenä päivänä olevat tarjoukset ja ns. kymmenen dollarin päiväkin risteilyllä on.

Celebrity Equinox ja muut Celebrityn laivat uudistuvat

Celebrity Cruises tulee käyttämään 500 miljoonaa dollaria vanhojen Summit ja Solstice-luokan laivojensa sisustuksen modernisointiin, ja Celebrity Equinox on vuorossa vielä ennen tämän vuoden kesää. Celebrity Edgen vaalean sisustuksen innoittamina muita Celebrityn laivoja ”Edgeistetään” ja tuota muutosta kutsutaan nimellä Celebrity Revolution. Tällä hetkellä kuivatelakalla ollaan tuunaamassa Celebrity Millenniumia, seuraavaksi vuorossa on Celebrity Summit ja tämän vuoden puolella vielä Celebrity Equinox. Hiukkasenhan se harmittaa, että oma ensi kuussa tapahtuva risteilyni osuu vielä vanhan sisustuksen Celebrity Equinoxille, mutta ehkä vielä joskus risteilen Edgeistetyllä aluksella tai esikuvallaan Celebrity Edgellä. Lisää tuosta uudistuksesta voit lukea Celebrityn omilta sivuilta täällä.

Risteilykonkarin tuomio: Millainen kokemus Celebrity Cruises ja Celebrity Equinox oli?

Celebrity Equinox on sisustukseltaan hienostunut, tunnelmallinen ja samalla hetkellä helppo sekä leppoisa oltava. Laiva on ilmiselvästi suunnattu aikuiseen makuun ja vaikka laivalla onkin kokoa, on sinne saatu paljon intiimin tunnelman paikkoja ja sopii siten erinomaisesti mm. pariskunnille, häämatkalaisille  ja ystäväporukoille. Omalla risteilylläni matkustajien ikähaitari oli laaja ja muutamia lapsiperheitäkin laivalla näkyi olevan, joskin huomattavasti vähemmän kuin perustason risteilijöillä matkatessani. Viihdettä ja tekemistä oli aivan yhtä paljon kuin perustason varustamoillakin, mutta viihde ja tekemiset tarjoiltiin tasokkaammassa ympäristössä ja voisi sanoa, että ilman sellaista tivolimeininkiä. Itse nautin valtavasti ympäristöstä ja laivan tunnelmasta koko matkan ajan.

Mites se palvelu? Katselin sitä tiukalla silmällä ja huomasin toki, että henkilökunnalla oli ystävällinen asenne ja sellaiset pienet ”lisät” tuli oikeastaan kaikkialla. Esimerkiksi Passport Barissa tilasin lasillisen kuohuvaa ja hyttikortista painettiin heti nimeni muistiin, jolloin tarjoilija kysäisi tyhjää kuohuviinilasillistani hakiessa ”Would you like another one Mrs. X (sukunimeni)”. Nimeäni käytettiin matkan aikana huomattavasti useammin ja matkustajien mieltymykset ja tavat muistettiin erityisesti pääravintolassa.

Tuscan Grillissä olin kasvissyöjänä hieman hämilläni menusta ja tarjoilijan sijaan ravintolan kokki saapui itse henkilökohtaisesti keskustelemaan menusta kanssani. Pääravintolassa ja Muranossa tekemäni erikoistilaukset meni puolestaan heittämällä läpi ja listan ulkopuolelta tilaamani lisukkeet toimitettiin nopeasti pöytään. Kippo tuoretta, hakattua valkosipulia tai keittiö laittamaan valmistuksen aikana homejuustoa annokseni päälle, vaikka se ei sinne kuuluisi? Ei ongelmaa, eikä tarjoilijan ilmekään värähtänyt tai hymy hyytynyt, kun heittelin erikoistilauksiani keittiön suuntaan.

Kuuma Karibian aurinko, meripäivä ja pienoinen jono uima-allasbaarissa, jossa baarimestarit olivat työn touhussa. Siellä jonossa minä hieman katselin, että saattaa jonkin aikaa mennä. Pian viereeni ilmestyi tarjoilija, joka otti tilaukseni vastaan jonosta. Siihen loppui oma jonottaminen, istahdin penkille nauttimaan aurinkokannen ohjelmistosta ja eipä aikaakaan, kun nautin virvoittavaa juomaa, jonka tarjoilija oli luokseni tuonut.

Kuvan juoma ei liity tapaukseen ja no, enpä sitten tuota kuvaa ottaessani ymmärtänyt pistää muutamaa vaatekappalettani piiloon. On meikäläisellä kuitenkin pikku suositus lekoiluun. Aurinkokannella, lähellä Solariumia on sellainen ihana riippumatto. Siellä on mukavaa loikoilla ja ottaa iisisti, mutta saattaapa sitä tulla unikin siellä.

Jos oli laiva nätti, sen ohjelmisto miellyttävää ja kaikki toimi, niin kyllä vaan se henkilökunta ja palveluasenne oli piste ii:n päällä ja teki risteilykokemuksesta täyden kympin. Vahva suositus Celebrity Cruisesiselle tältä risteilykonkarilta. Hinta-laatusuhde on kohdallaan.

Kiinnostuitko? Risteilyjä ja matkamessutarjouksia pääset katsastamaan We Love Cruisesin sivuilta, jolla on esiteltynä Royal Caribbean Cruises -konsernin kolmen risteilyvarustamon, Royal Caribbeanin, Celebrity Cruisesin ja Azamaran risteilyt ja laivat.

We Love Cruises – mikä?

We Love Cruises Oy on nimestään huolimatta ihan suomalainen matkatoimisto, joka on keskittynyt yllä mainittuihin varustamoihin ja heidän työntekijöillään on vahva kokemus risteilyistä. Meidän risteily oli  #kaunisminä ryhmämatka, jolloin pääsin tutustumaan tarkemmin We Love Cruisesin johdossa oleviin Tonyyn ja Juhanaan. Huomasi kyllä, että herrat ovat tottuneita risteilijöitä, tuntevat varustamon ja varsinkin Tony huolehti kaikista ryhmään kuuluneista asiakkaistaan. Palvelu oli henkilökohtaista ja sellaista ”suoraan sydämestä” tulevaa, että kyllä sen vaan huomasi Tonyn ja Juhanan olevan oikeasti olevan innostuneita tekemästään. Ei olekaan ihme, että We Love Cruises voitti Vuoden matkailuyritys 2018 -palkinnon Finnish Travel Galassa viime marraskuussa.

P.S.: Olen Matkamessuilla puhumassa Celebrity Cruisesista ja Celebrity Equinoxista We Love Cruises Stagella perjantaina 18.1.2019 kello 16.00 ja lauantaina 19.1.2019 kello 12.00. Muuna aikana minut löytää We Love Cruisesin messualueella hyörimässä, joten tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään, jos risteileminen Celebrityllä kiinnostaa.

Risteily tehtiin yhteistyössä We Love Cruisesin ja Celebrity Cruisesin kanssa, mutta tunnelmat on ihka omia. Palvelu laivalla oli samanlaista muillekin ja muutkin ryhmämme jäsenet saivat samanlaiset kirjaset ja infolehtiset matkoilleen kun minäkin.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Comments

12 vastausta artikkeliin “Esittelyssä Celebrity Cruises ja Celebrity Equinox”

  1. Maarit Johanna avatar

    Siis ai että! Riittääkö kaiken kokemiseen ees viikko? Tuonnehan pitäs muuttaa ainaki kuukaudeksi että sais kokea kaiken ja nauttia jokaisesta asiasta. Tuo hytti, vau. Ruokakuvat myös ihan eri maailmasta ku Costa Luminosalla 😁😂

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Tiedätkö mitä, viikko ei todellakaan ollut tarpeeksi. Tuntui, että puolet jäi kokematta kun ei edes laukkukauppaan kerennyt 😀 Onneksi pääsen laivalle uudestaan muutaman viikon päästä ja otan kyllä kaiken menetetyn takaisin.

  2. Arja avatar
    Arja

    Wau! Hyvin kirjoitettu kuvaus Equinoxilta👍 Yksi risteily tuolla laivalla on tullut tehtyä muutama vuosi sitten ja parin viikon päästä pääsen tutustumaan Reflectioniin. Muutaman vuoden tauon jälkeen on taas kiva palata Celebrity Cruisesin palveltavaksi.

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Kiitos Arja ja ihana kuulla, että olet jälleen lähtemässä risteilylle. Piti ihan käydä kurkkaamassa tuota Reflectionia ja jänniä ratkaisuja siellä oltiin näköjään tehty erityisesti kannelle 14. Hyvää matkaa ja nauttikaa!

  3. […] 18.-20.1.2019 pidettävien Matkamessujen koko ohjelma on nähtävissä täältä, mutta itse olen keskustelemassa We Love Cruisesin Tony Pokkisen kanssa marraskuisesta risteilystäni Celebrity Equinoxilla perjantaina 18.1. klo 16.00 – 16.30 ja lauantaina 19.1. kello 12.00 – 12.30.  Esiintyminen on myös nähtävissä livenä We Love Cruisesin Facebooksivuilla. Tuon lisäksi olen auttelemassa We Love Cruisesin osastolla ko. risteilytoimistoa ja voit tulla juttelemaan minut nähdessäsi. Tekemäni melko tuhti tietopaketti Celebrity Cruisesista ja Celebrity Equinoxista on jo luettavissa täältä. […]

  4. Piyya avatar
    Piyya

    Wau, mikä pläjäys uskomattoman hyvää ja tarkkaa tietoa taatulla Mrs K laadulla !
    Ja pääset kohta taas uudestaan. Hukutat meidät ihaniin risteilytunnelmiin taas 👍

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Oi kiitos Piyya kauniista sanoistasi! Ja juu, kohta taas mennään, ellei Trumpin toimet vaikuta jo rajavalvontaa niin kentällä kuin satamassakin 😀

  5. Tiina avatar
    Tiina

    Täytyy sanoa, että voin allekirjoittaa tuon sinun juttusi 100 prosenttisesti 🙂 Olit todella hyvin löytänyt ja tuonut esille juuri ne seikat miksi rakastan Celebrity Cruisesia. Kateeksi käy, että pääset näin pian uudelle risteilylle. Itse joudun odottamaan joulukuuhun asti, tosin Reflection on silloin paattina 🙂

    Matkamessut ovat ohjelmassa perjantaina ja ehkä siellä nähdään 🙂

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Voi kiitos ja oli todella kiva nähdä!

  6. […] Cruisesin ja Celebrity Cruisesin kanssa. Kokemuksia kyseisen varustamon risteilystä on luettavissa täällä, mutta sen vaan sanon, että tuosta diilistä huolimatta oma varausprosessini oli samanmoinen kuin […]

  7. Riitta avatar
    Riitta

    Olen niin kiitollinen blogistasi 🙂

    En ole ikinä ollut ”risteilyihminen” mutta niin vaan on elämäni ensimmäinen risteily Karibialle varattuna kyseiselle Equinoxille. Hieman jännittää että onkohan tuo meno liian hienoa mattimeikäläiselle… mutta 11 päivää on sitten aikaa tottua! Odottelen innokkaasti kirjasta joka tutustuttaa risteilyn saloihin 😀

    1. Kthetraveller avatar
      Kthetraveller

      Oi vau! Onnittelut hyvästä valinnasta ja olen niin iloinen, että innostuit varaamaan risteilyn. Risteilyihminen ei tarvitse olla, vaikka Karibin risteilyn varaakin. Ko. laivat ovat enemmänkin all inclusive lomakeskuksia, jotka vaan sattuvat liikkumaan paikasta toiseen. Meno ei ole todellakaan liian hienoa Celebrityllä ja palvelu on oikein hyvää, mutta laivalla saat olla rauhassa halutessasi. Puhuit kirjasta, joten otaksun, että varasit risteilysi We Love Cruisesin kautta. Ko. risteilytoimisto on oikein hyvä, pidän sen henkilökohtaisesta palvelusta ja tuo kirjanen on todellakin näpsäkkä jopa tälle risteilykonkarille. Tiedän, että siitä on apua vielä enemmän sinulle. Oikein hyvää matkaa, tulet varmasti nauttimaan risteilystä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *